Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023 klo 15:00 - 17:53 / Tarkastettu

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
186   Ajankohtaiskatsaus ja kyselytunti
187   Kaupungin työterveyshuollon palveluja koskevan hankintamenettelyn käynnistäminen
188   Lähetekeskustelu MAL-sopimusluonnoksesta, kausi 2024-2027
189   Toimeenpanomääräysten antaminen valtuuston 4.9.2023 kokouksessaan tekemistä päätöksistä
190 Vastaus Asikkalan kunnan lausuntopyyntöön koskien Ruotsalaisen rantaosayleiskaavaluonnosta
191 Lausunto Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen tiedusteluun liittyen Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palvelutasoon
192 Lausunto Etelä-Savon maakuntaliitolle koskien Etelä-Savon 4. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
193   Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle koskien vesilain mukaista lupahakemusta, Venelaiturin ja aallonmurtajan rakentaminen sekä vesialueen ruoppaaminen Ruukinpohjassa ja valmistelulupa, Heinolan kaupunki
194   Kokouskutsuja
195   Saapuneet asiakirjat
196 Päätöksiä ja tiedoksiantoja
197   Kaupunginjohtajan sekä hallinto- ja kehitysjohtajan infot

Osallistuja Tehtävä
Lehtimäki Kirsi Puheenjohtaja
Karppinen Sanna 2. varapuheenjohtaja
Endén Hanna-Liisa Jäsen
Huvinen Kimmo Jäsen
Mäentalo Mika Jäsen
Rajajärvi Jouko Jäsen
Ruuth Jarmo Jäsen
Väli-Torala Venla Jäsen
Varjo Niina Valtuuston puheenjohtaja
Saari Henri Varajäsen
Riutta Heimo Valtuuston 1. varapuheenjohtaja
Rautkoski Mikko Valtuuston 2. varapuheenjohtaja
Parkkonen Jari Esittelijä
Hurmola-Remmi Hanna Pöytäkirjanpitäjä
Houhala Keijo teknisen toimen johtaja
Joentausta Teppo kaupunginlakimies