Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 18



 

 

Lupa- ja valvontalautakunnan lausunto Valtion väyläverkon investointiohjelmaan vuosille 2024-2031

luvaltk 22.02.2023 § 18  

420/00.04.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä ympäristöpäällikkö Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää todeta lausuntonaan Valtion väylävirastolle, että

- rataverkossa on hyvä huomata logistiset tarpeet ja kehittäminen Lahti-Heinola-Mikkeli -radalle
- maantiehankkeiden puolella toteutettaisiin Heinolan pohjoisen liittymän (liittymä nro 24) kehittämistä mm. liittymäpysäkeillä
- Lahti-Vierumäki-Heinola -raideyhteyden peruskunnostusta ja uusimista tarvitaan henkilöliikenteen mahdollistamiseksi.

Perusteena ovat Suomelle tärkeän ja kestävän matkailun kasvun tukeminen. Vierumäkeen investoidaan nyt voimakkaasti, alue on saanut Geopark-statuksen ja alue mahdollistaa erittäin suurten tapahtumien järjestämisen (majoituskapasiteetti, fasiliteetit ym.). Johdonmukaisena jatkona on luonnollisesti mainita maakuntakaavoihin jo sisältyvän Heinola-Mikkeli -oikoradan suunnittelu.

Ao. kahdeksan vuoden jaksolle tulee saada valmisteluun ja toteutukseen hankkeita, että liikkumiseen liittyvien globaalien, EU:n, kansallisten ja maakunnallisten tavoitteiden edistäminen on mahdollista.

Muilta osin viittaamme aikaisempiin kantoihimme mm. marraskuussa olleen Liikenne 12 keskustelutilaisuuden yhteydessä, joista tiivistys vielä ohessa:

- Vierumäen kehittämisen kannalta on tärkeätä saada Vierumäen merkittävien liikenneväylien (4142) ja katujen päällystykset ym. kuntoon, kun ovat edelleen kovin huonossa kunnossa.

- Vierumäen MT-liittymään Vääksyntie 313 jalankululle ja pyöräilylle tarvitaan oma tila (Matkakakeskuksen ramppi).

- Ilmasto- ja turvallisuusasioiden kannalta on syytä kiinnittää huomiota vielä raskaan liikenteen reitityksiin, että reitityksillä ohjataan raskasta liikennettä pois kaupunkiliikenteestä.

- Alemman tieverkoston kunnossapito tarvitsee myös panostusta, kun niiden laatuluokitusta on jo laskettu (huom. puunajo ym.).

Liikkumisen ja logistiikan parantamiseksi tarvitaan investointeja, joilla myös liikkumisen ja logistiikan hiilijalanjälkeä saadaan pienennettyä. Siksi investointihankkeet vaativat systemaattista ajattelua ja tarkastelua. Tällöin huomioidaan paremmin kuntakohtaisiakin tarpeita ja kuntien prioriteettaja. Samalla kehittämistoimet kohdistuvat kustannustehokkaasti ja niillä ratkaistaan kulkemiseen ja logistiikkaan liittyviä puutteita. Tärkeätä on myös, että käyttäjät voisivat yhdistellä liikenneverkoston mahdollisuuksia monipuolisemmin ja samalla parannetaan asiakaslähtöisyyttä.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö luku 5 § 23.3  

 

Valmistelija ympäristöpäällikkö Keijo Houhala,
p. 050 091 8597, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Väylävirasto laatii vuosittain valtion väyläverkon 8-vuotisen investointiohjelman osana valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman, Liikenne 12 -suunnitelman, toimeenpanoa.

 

Investointiohjelmassa esitetään lähivuosien tärkeimmät liikenneinfrahankkeet, jonka talouskehyksen määrittelee Liikenne12-suunnitelma. Vuosia 2024-2031 koskeva investointiohjelma on Väyläviraston tietoon perustuva ehdotus uusien rata-, maantie- ja vesiväylähankkeiden toteuttamisesta ja niiden vaikutuksista.

 

Väylävirasto pyytää tarkastelemaan investointiohjelman luonnosta erityisesti seuraavien kysymysten kautta:

 

  1. Onko mielestänne investointiohjelmassa kokonaisuutena onnistuttu vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin ja muuttuneeseen toimintaympäristöön?

 

  1. Ovatko investointiohjelman perustelut vaikutusten kautta tasapuoliset ja selkeät?

 

  1. Miten muuttaisitte investointiohjelmaa Liikenne 12 mukaisen liikennemuotokohtaisen talouskehyksen puitteissa ja miten perustelette muutosten paremmat vaikutukset?

 

  1. Miten kehittäisitte investointiohjelman laatimisen prosessia, sen päivittämistä ja seurantaa?

 

  1. Minkä investointiohjelman ulkopuolisten kohteiden suunnittelua tulisi vaikuttavuuden perusteella edistää lähivuosina investointiohjelman tulevia päivityskierroksia varten?

 

  1. Miten muuten haluatte kommentoida investointiohjelmaa?

 

Väylävirasto pyytää 28.2.2023 mennessä avoimella lausuntopyynnöllä vuosittain päivitettävästä investointiohjelmasta lausuntoja, jonka kautta erilaiset vaikutukset ja tieto tulee näkyväksi.

 

Lausunnot pyydetään toimittamaan Lausuntopalvelun kautta www.lausuntopalvelu.fi.

 

Esityslistan liitteenä on Investointiohjelmien luonnokset (8 kpl) vuosille 2024-2031 sekä väyläviraston lausuntopyynnöt.

 

Tiedoksianto virallinen ote  www.lausuntopalvelu.fi

 sähköposti  kaupunginjohtaja

   kehitys- ja hallintojohtaja