Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 19.04.2023/Pykälä 28


 

 

Ilmakaapelin, maakaapelin sekä kahden puistomuuntamon sijoittaminen kiinteistölle 111-405-3-164, Pirttiniemen yhteisalue

luvaltk 19.04.2023 § 28  

263/10.03.00.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Asian käsittelyn alkaessa puheenjohtaja Saari ilmoitti esteellisyydestään hallintolain 28 §:n 5. mom. perusteella ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Tässä kokousasiassa puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Aalto.

Päätösehdotus hyväksyttiin.

§ 28 avattiin uudelleen ja valittiin tämän pykälän osalta pöytäkirjan tarkastajaksi Sallamaari Simpanen.

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Mara, Juha

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää hyväksyä Suur-Savon Sähkö Oy:n hakemuksen 18.01.2023 mukaiseti ilmajohdon ja maakaapelin 20 kV, 1 kV, 0,4 kV sekä kahden puistomuuntamon sijoittamisen kiinteistölle 111-405-3-164, Pirttiniemen yhteisalue.

Ilmajohdon, maakaapelin sekä puistomuuntamon rakentaminen tulee toteuttaa siten, että sillä ei haitata tai vaikeuteta teiden korjausta tai kunnossapitoa. Tien osakkaiden 11.4.2023 huomiot tulee pitää mielessä tarkempaa linjausta tehtäessä. Johtojen sijoittamisesta Myllysaaren tiealueelle tulee sopia tarkemmin Myllyssaarentien osakkaiden kanssa.

Perustelut:

Sähköjohdon sijoittaminen esitettyyn paikkaan on perusteltua huomioiden sähkölinjan sijoittumisen ajotien viereen siten, että se ei haittaa kiinteistöjen tulevaa teiden kunnospitoa ja alueen maankäyttöä. Alue on kaavaluonnoksessa merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi, jolle sallitaan ainoastaan maa- ja metsätalouteen liittyvä tarpeellinen rakentaminen. Siten ilmajohtojen ja puistomuuntamoiden rakentaminen ei vaikeuta kaavan laatimista.

Samalla osa vanhoista ilmajohdoista poistetaan.

Osa Pirttinimen yhteisalueen omistajista on hyväksynyt sähköjohtojen ja puistomuuntamoiden sijoittamisen alueelleen. Hakemuksen mukaan on perusteltua sijoittaa linjat tien viereen sähkön toimittamisvarmuuden parantamiseksi. On myös luontevaa sekä kustannustehokasta sijoittaa sähköjohto esitetylle alueelle. Kyseisen kiinteistön kiertämisellä olisi haitallisempi vaikutus naapureiden tulevaan maankäyttöön, kun huomioidaan Ala-Rääveli-Keskinen -kaavaluonnoksen mukaiset rakennuspaikat. Myös sähkölinjojen siirrolla olisi linjojen rakentamisen kustannukset korkeammat.

Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Lupa- ja valvontalautakunta ei ota kantaa korvauksen määrään ja ellei korvauksesta sovita, niin asia tulee ratkaista lunastuslain mukaisessa järjestyksessä (MRL 161 §).

 

Toimivalta Hallintosääntö luku 5 § 23.3  

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Juha Mara, p. 044 797 8572, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Suur-Savon Sähkö Oy hakee maankäyttö- ja rakennuslain 161 § mukaista sijoittamislupaa ilmajohdon ja maakaapelin 20 kV, 1 kV sekä 0,4 kV ja kahden puistomuuntamon sijoittamiselle kiinteistölle 111-405-3-164, Pirttiniemen yhteisalue.

 

 Kyseessä on yhteisalue, eikä hakija ole saanut kaikkien maanomistajien suostumusta johtojen ja puistomuuntamojen sijoittamiselle Pirttiniemen yhteisalueelle. Hakija on viitannut MRL 161 §:n yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisen osalta, että Heinolan kaupungin rakennusvalvontaviranomainen kuulee asianosaisia yleisellä kuulutuksella sekä päättää johdon sijoittamisen hakijan osoittamalla tavalla.

 

 Hakija on perustellut hakemustaan sähkömarkkinalailla (588/2013), joka edellyttää verkonhaltijoita suunnittelemaan, rakentamaan sekä ylläpitämään jakeluverkkoa sen toiminnan laatuvaatimusten täyttämisestä, kuten jakeluverkon ylläpitäminen. Hakemuksen mukaan ilmajohtoverkkoja ollaan siirtämässä metsäalueilta teiden varteen, jotta myrsky- ja lumikuormavaurioilta vältyttäisiin paremmin. Näin myös sähkönjakeluhäiriöiltä vältyttäisiin paremmin ja johtolinjan korjattavuus olisi helpompaa ja kustannustehokkaampaa.

 

 Johtoaluetta tulee sijoittumaan kiinteistön 111-405-3-164 puolelle noin viiden (5) metrin matkalla. Loput sijoittuvat tiealueelle.

 

 Hakija on sijoittamisessa pyrkinyt huomioimaan, että kiinteistöltä poistetaan puustoa mahdollisimman vähän ja ilmajohdosta olisi mahdollisimman vähän haittaa kiinteistölle. Ilmajohto sijoitetaan jo osin olemassa olevalle johtoreitille.

 

 Hakija on perustellut hakemustaan sillä, että uusi johto ei ole kohtuullisin kustannuksin toteutettavissa muutoin kuin Energiavirastolle laaditussa kehittämissuunnitelmassa esitetyllä tavalla. Kehittämissuunnitelmassa koko verkkoalueelle on määritelty kulloiseenkin olosuhteeseen teknis-taloudellisin verkkoratkaisu. Ilmajohdon siirtäminen tien varteen vähentää alueen sähkönkäyttäjien sähkötoimitusten keskeytyksiä merkittävästi.

 

 Alueella ei ole voimassa olevaa kaavaa, joten mm. rakentaminen tapahtuu voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukaisesti.

 

 Alueella on vireillä rantaosayleiskaava Ala-Rääveli-Keskinen, joka on luonnosvaiheessa. Johdot ja puistomuuntamot sijoittuvat kaavaluonnoksen mukaiselle maa- ja metsätalousvaltaiselle alueelle, jolle sallitaan ainoastaan maa- ja metsätalouteen liittyvä tarpeellinen rakentaminen. Siten ilmajohtojen ja puistomuuntamoiden rakentaminen ei vaikeuta kaavan laatimista.

 

 Rakennusvalvonta kuulutti sijoittamislupahakemuksen lehtikuulutuksella paikallisessa Itä-Häme -lehdessä 26.01.2023 Hallintolain 434/2003, 62 §:n mukaisesti yleistiedoksiannolla, koska runsasta maanomistajien ja osallisten joukkoa ei kokonaan saatu kuultua muutoin. Kuuleminen päättyi 06.02.2023 ja määräaikaan mennessä rakennusvalvontaan ei saapunut huomautuksia.

 

Rakennusvalvonta katsoi, että erillistä maastokatselmusta ei hallintolain 6.6.2003/434 38 §:n mukaan ole asiasta tarpeen järjestää luvan hakijan kanssa.

 

Johtava rakennustarkastaja kävi paikan päällä 03.04.2023 toteamassa tilanteen. Paikalla käynnin perusteella sähkölinjan rakentaminen esitettyyn paikkaan on perusteltua. Kiinteistön kohdalla joudutaan tekemään puuston kaatoa jonkin verran sähkölinjan tieltä ja osa johdoista sijoittuu olemassa olevalle linjalle. Paikan päällä todettiin osan johdoista tulevan niin lähelle Myllysaarentietä, että sillä voi olla haitallista vaikutusta tien korjaamiselle tai kunnossapidolle. Tämän takia rakennusvalvonta kuuli erikseen Myllysaarentie osakkaita sekä heidän edustajansa kanssa käytiin paikan päällä 11.4.2023 katsomassa tilannetta. Rakennusvalvonta vastaanotti osakkaiden vastineen 11.4.2023. Vastineessa oli seuraavat huomautukset;

 

"Tieliikennevirasto on laatinut ohjeet mm. vähäliikenteisten teiden johtoasennuksille. 

Myllysaarentien osalta tien kunnossapito käsittää aika-ajoin tehtävän hiekoituksen, talvisin tapahtuvan aurauksen ja harvemmin tapahtuvan ojien perkaamisen tai kaivamisen.
Alla joitakin lainauksia ohjeistuksesta.

 

22 . 2015  LIIKENNEVIRASTON OHJEITA Sa?hko?- ja telejohdot ja maantiet 8.7. 2015

 

"Ilmajohto va?ha?liikenteisen tien varrella"

"Ulkokaarteeseen sijoitetun johdon pylva?a?t tulee mahdollisuuksien mukaan sijoittaa niin, etta? johto ei oikaise ajoradan pa?a?lle tai sen korkeuden tien pinnasta tulee ta?ytta?a? tien ylitykselle asetetut vaatimukset. Hiekoitusauton kuljettajan on vaikea varoa ta?llaista johtoa ja auton ajoittain yli 6 metrin korkeuteen ulottuva lava voi osua johtoon." 

"Pitka?n suoran tai alama?en ja?lkeisissa? kaarteissa pylva?s ei saisi olla myo?ska?a?n la?hella? tieta?. Vaarallisin kohta on kaarteen puolenva?lin ja?lkeen ulko- tai joskus sisa?kaarteenkin puolella. Sisa?kaarteissa johtokulma voi edellytta?a? haruksen tai A-pylva?a?n ka?ytto?a?. Harus ei saa ulottua tien sisa?luiskaan eika? 1 metria? la?hemma?s ojan pohjaa."

"Laitteita ei pita?isi sijoittaa alle 1...2 m:n eta?isyydelle ojan pohjasta ojan perkauksen vuoksi, eika? la?helle jyrkkia? luiskia. 

Va?ha?liikenteisten teiden ojat perataan yleensa? 10 ... 20 vuoden va?lein, pa?a?teilla? harvemmin. Johdon alla tarvitaan 

va?hinta?a?n 3,5 m:n korkuinen tyo?tila maanpinnasta mitattuna."

 

Kun sähköistyksessä toimitaan liikenneviraston vähäliikenteisiä teitä koskevien ohjeiden mukaan, asia on puolestamme kunnossa.

Toivomme myös, että sähköistysalueelta kaadetaan sellaiset puut, jotka voisivat aiheuttaa vaaraa johtimille ja pylväille.

Nykyiset pylväiden ja linjojen sijainti tai korkeus ei ole tuottanut ongelmia vaikka maa-ainesta on ajettu tielle kuorma-auton lavan ollessa korkeimmillaan. Kriittisin kohta on ollut mäkialue Pirttiniemen P-paikalle tullessa.
Talven auraustyöt ovat myös onnistuneet tähän saakka hyvin ilman ongelmia."

 

 Lautakunnalle on asiaan liittyvää materiaalia CloudMeeting tiedostoissa.

 

Tiedoksianto virallinen ote Kuulutus: ilmoitustaulu ja www-sivut

Suur-Savon Sähkö Oy / etunimi.sukunimi@sssoy.fi