Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 55


 

Teknisen toimen johtajan ja palvelualuejohtajien infot

 

Tekltk 

 

 

Päätös  Päätösehdotus hyväksyttiin.

Teknisen toimen johtaja ja palvelualuejohtajat kertoivat lautakunnalle mm. seuraavista ajankohtaisista asioista:
kaupungin toimitilojen tulevaisuuslinjaukset pohdinnassa, tekniikkatoimialan toiminnan kehityskohteiden valmistelu jatkuu, hallintosääntöuudistusta valmistellaan, valmiussuunnitelma uudistetaan v. 2023, Helmi-hankehakuja jätetty, opinnäytetöiden tilanne (noin 30 opiskelijaa vuoden aikana), Siltakadusta jää viimeinen pinta tekemättä ennen talvea, Virtakadun ajorata jää päällystämättä ennen talvea, Kaivokadun vesihuolto tehdään valmiiksi, Ala-Musterin urakka etenee aikataulussa, Etäluettavien vesimittareiden asennus alkaa ensi viikolla, Penikkasaaren urakka etenee aikataulussa, Harjun portaat kunnostetaan ennen joulua, Palvelubussi Kulkunen, Kailas-talo on loppusuoralla: vastaanotto 2.12. ja irtokalustaminen alkaa 7.12.2022, Vierumäen koulun korjaustyöt valmistuvat ensi viikolla ja Lyseonmäen koulun remontin suunnittelu on menossa.

 

Esittelijä teknisen toimen johtaja Keijo Houhala

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää merkitä annetun ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Valmistelija teknisen toimen johtaja Keijo Houhala

 puh. 050 091 8597, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Teknisen toimen johtaja ja palvelualuejohtajat selostavat lautakunnalle ajankohtaisia asioita.