Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

valtuusto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 28


Arviointikertomus 2021 tarkastusltk 19.5.2022

 

 

Arviointikertomus 2021

valt 13.06.2022 § 28  

1016/00.03.00/2021  

 

 

 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin. Arviointikertomus pöytäkirjan liitteenä.

Valtuutettu Kekkonen poistui asian käsittelyn aikana klo 18.23. Varavaltuutettu Peltonen saapui kokoukseen klo 18.23.

Valtuutettu Kuusela poistui asian käsittelyn aikana klo 18.38.

Asian käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 18.40-18.56.
  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle, että se pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista suosituksista vastaukset
lautakunnilta niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa 3.10.2022 mennessä.

Kaupunginhallituksen tulee myös huomioida suositukset ja ottaa niihin kirjallisesti kantaa lautakunnan vastausten lisäksi.

Ohjeistus vastaamiseen löytyy arviointikertomuksen lopusta.

 

Toimivalta Heinolan kauppungin hallintosääntö 2 luku 7 § 

 

Valmistelija toimialasihteeri Eija Launia
puh. 044 797 7020, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Esityslistan liitteenä Arviointikertomus 2021.

 

Tiedoksianto sähköposti toimialajohtajat

 

 

 

tarkltk 19.05.2022 § 18 

 

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Arviointikertomus 2021 on pöytäkirjan liitteenä.

Kaupunginjohtaja Parkkonen oli paikalla tämän asia käsittelyn aikana 9.11 - 9.48.
Varajäsen Laurén oli poissa klo  10.06 - 10.10 tämän asian käsittelyn aikana.
Talousjohtaja Kekkonen poistui tämän asian käsittelyn aikana.

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää

1. hyväksyä vuoden 2021 arviointikertomuksen valtuustolle ja

2. esittää valtuustolle päätettäväksi, että se pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista suosituksista vastaukset
lautakunnilta niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa 3.10.2022 mennessä. Kaupunginhallituksen tulee myös itse huomioida suositukset ja ottaa niihin kirjallisesti kantaa lautakunnan vastausten lisäksi. Ohjeistus vastaamiseen löytyy arviointikertomuksen lopusta.

 

Toimivalta Hallintösääntö 63 § 

 

Valmistelija toimialasihteeri Eija Launia, puh. 044 797 7020

 

Valmistelu Aiemmin 21.4.2022 kokouksessa päätetyn aikataulutuksen mukaisesti arviointikertomus on valmis luovutettavaksi 19.5.2022 kokouksen jälkeen.

 

Tiedoksianto sähköposti   valtuusto