Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 17.04.2024/Pykälä 28



 

 

Lausunto tekniselle lautakunnalle vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamisesta

luvaltk 17.04.2024 § 28  

335/14.05.00/2024  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Käsittelyn alussa ympäristöpäällikkö ja teknisen toimen johtaja Keijo Houhala ilmoitti olevansa palvelussuhdejäävi asian käsittelyyn (Hallintolaki 28.1 § kohta 4) ja poistui § 28 ajaksi.

 

Esittelijä johtava rakennustarkastaja Mara, Juha

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää lausuntonaan tekniselle lautakunnalle todeta, että esitetyille vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden laajentamisille on olemassa selkeä tarve, jotta alueiden vesihuolto saadaan hallitusti hoidettua sekä jatkossa voidaan huomioida paremmin tulevat rakennushankkeet ja niiden luvittamiset.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö luku 5 § 23.3               

 

Valmistelija Johtava rakennustarkastaja Juha Mara, p. 044 797 8572, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Tekninen lautakunta on kokouksessaan 27.03.2024 § 28 päättänyt pyytää lausuntoa lupa- ja valvontalautakunnalta vesihuollon toiminta-alueen laajentamisesta.

 

 Laajennukset koskevat Suokannaksen aluetta, jolla on menossa asemakaavan muutos AKM 716, jossa maatalousalue muutetaan toimitilarakennusten korttelialueeksi. Alueelle saa rakentaa liike- ja toimistorakennuksia sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia (KTY). Kaavamuutos on luonnosvaiheessa. Alueen läheisyydessä on jo olemassa kaupungin vesihuoltoverkosto, siten vesihuollon toimintaalueen laajentaminen on perusteltua.

 

 Toinen laajennus sijoittuu Tampellantien varteen jo kaavoitetulle teollisuualueelle. Voimassa olevan kaavan mukaan alue on teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta. Alueen läheisyydessä ei ole olemassa kaupungin vesihuoltoverkostoa. Toiminta-alue laajenee asemakaavoitetulle alueelle, joille voi myöntää suoraan rakennusluvan.

 

 Toiminta-alueiden laajentamisella huomioidaan jatkossa paremmin tulevat rakennushankkeet ja niiden luvittamiset.

 

 Kumpikaan alueista ei kuulu pohjavesialueeseen tai vedenottamon kauko- ja lähisuoja-alueisiin.

 

 Tekninen lautakunta on asettanut  liitteen mukaisen esityksen uudesta toiminta-alueesta yleisesti nähtäville 02.04.2024-02.05.2024 väliseksi ajaksi.

 

 Vesihuoltolain 09.02.2001/119, 8 § (22.08.2014/681) mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksyminen. "Kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi."

 

 Esityslistan liitteenä on esitys vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamisesta.

 

Tiedoksianto Virallinen ote  tekninen lautakunta