Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 16



 

 

Peltolohkojen vuokraus kymmeneksi vuodeksi 30.4.2024- 29.4.2034

elvoltk 13.03.2024 § 16  

8/10.00.02/2024  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä elinvoimajohtaja Koski-Lukkari, Liisa

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää vuokrata peltolohkot voittajatarjouksen tehneille kymmenen vuoden vuokra-ajan valinneille viljelijöille liitteen mukaisesti, ehtoliitteen mukaisin ehdoin.

 

Toimivalta Hallintosääntö 56§, Kaupunginhallituksen toimintaohje 5.4 

 

Valmistelija maankäyttöinsinööri Mirja Ruutu p 044 769 4374 etunimi.sukunimi(at)heinola.fi

 

Valmistelu Heinolan kaupunki vuokraa kymmenen vuoden ajaksi  ajaksi omistamansa viljelymaat Myllyojalla, Myllyojan eteläpuolella, Luhtapaunissa, Rautvuoressa ja Lusissa. Kilpailutuksen perusteella vuokrattavia peruslohkoja on yhteensä 23 kpl ja niiden pinta-ala on yhteensä noin 36 ha.

 

 Vuokralainen sitoutuu viljelemään peltoa säännöllisesti.

 

Kustakin peltolohkosta piti tehdä  erillinen tarjous. Tarjoukseen merkittiin haluttujen peltolohkojen vuotuinen vuokra hehtaarilta sekä haluttu vuokra-aika, viisi tai kymmenen vuotta.

Kun vuokra-aika on kymmenen vuotta, tarkistetaan vuokraa elinkustannusindeksin mukaisesti viiden vuoden kuluttua.

 

Hehtaarivuokraltaan korkein tarjous voitti tarjouskilpailun.

 

Vuokrasopimukseen kirjataan, että mikäli kaupunki tarvitsee peltolohkon aluetta yhdyskuntarakentamisen tarpeisiin vuokrakauden aikana, kaupungilla on siihen mahdollisuus. Viiden vuoden sopimuksen tapauksessa kaupunki korvaa tällöin vain mahdollisesti jo tehdyn kuluvan viljelykauden panostuksen peltoon. Kymmenen vuoden sopimuksen tapauksessa kaupunki korvaa myös kuitein osoitetun perusparannuksen kustannuksen.

 

 Pellonvuokrauksen tarjouskilpailu kuulutettiin 24.1.2024.

Tarjousten oli oltava perillä Heinolan kaupungilla 28.2.2024 klo 12 mennessä.  

 

Tarjouksen teon tueksi tarjottu materiaali karttoineen oli nähtävissä netissä ja Heinolan kaupungin asiakaspalvelussa. Tarjouksen voi jättää sekä sähköpostilla että toimittamalla paperipostissa tai tuomalla asiakaspalveluun. Peltolohkojen sijainnit löytyivät myös peltolohkot.fi -palvelusta.

 

Tiedoksianto virallinen ote  tarjouksen tehneet

  sähköposti   kiinteistösihteeri

     maankäyttöinsinööri