Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

elinvoimalautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 67



 

 

Peltojen vuokra-aika

elvoltk 13.12.2023 § 67  

1244/10.00.02/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä elinvoimajohtaja Koski-Lukkari, Liisa

 

Päätösehdotus Elinvoimalautakunta päättää sallia peltolohkojen vuokraamisen kymmeneksi vuodeksi. Vuokrasopimukseen on otettava ehto siitä, että kaupungilla on tarvittaessa oikeus ottaa maa-alue yhdyskuntarakentamisen käyttöön aiemmin.

 

Toimivalta Hallintosääntö 56 §, Kaupunginhallituksen toimintaohje 5.4  

 

Valmistelija maankäyttöinsinööri Mirja Ruutu, puh. 044 769 4374, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Heinolan kaupunki vuokraa peltolohkoja viljelijöille. Peltolohkojen vuokraus on kilpailutettu tähän asti viisivuosittain. Uusi kilpailutus on edessä vuoden 2024 alussa. Muutamat viljelijät ovat toivoneet kymmenen vuoden vuokra-aikaa, jotta pellon kunnostamiseen esimerkiksi kalkitsemalla olisi taloudellisesti kestävää panostaa.

 

 Kaupunginhallituksen toimintaohjeen 5.4. kohdan mukaan Elinvoimalautakunta päättää yli viiden vuoden kestoisista vuokrasopimuksista.

 

 Tavoitteena on kilpailuttaa vuokrauksen seuraava kausi siten, että kilpailussa ensi sijainen kriteeri on vuosivuokra. Saman vuokran tullessa tarjotuksi useammalta taholta, ensi sijainen olisi kymmenen vuoden sopimus, jossa vuokrantarkistuspiste on viiden vuoden kohdalla.

 

 Nykyisissä vuokrasopimuksissa on ehto, että kaupunki saa tarvittaessa pellon yhdyskuntarakentamisen käyttöön.  Viljelijän tekemä panostus viljelukaudelle on kuitenkin korvattava. Tämä ehto pidetään edelleen mukana. Mahdollisen korvauksen osalta pitempi aikainen panostus huomioidaan sopimusehdossa.

 

Tiedoksianto sähköposti  maankäyttöinsinööri

   kiinteistösihteeri