Kuulutus 2019/17
HAMELY/73/2019 1/2
PÄÄTÖS YMPÄRISTÖSUOJELUNLAIN 118 §:N MUKAISESTA ILMOITUKSESTA
Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on tehnyt 7.2.2019 päätöksen Helsingin Moottorikerho ry:n ympäristösuojelulain (527/2014) 118 §:n mukaisen, tilapäisen melua koskevan ilmoituksen johdosta. Päätös koskee Heinolan, Asikkalan, Hämeenlinnan, Padasjoen, Kuhmoisen, Jämsän, Luhangan, Joutsan, Jyväskylän, Hartolan, Sysmän, Lahden, Hollolan, Orimattilan, Mäntsälän, Tuusulan, Pornaisten, Keravan ja Vantaan kuntien alueilla 16.-17.3.2019 ajettavaa Päijänteen ympäriajo -nimistä enduro moottoripyöräkilpailua.
Kuulutus päätöksestä pidetään nähtävillä 11.2.-8.3.2019 edellä mainituissa kuntien virallisilla ilmoitustauluilla. Päätös on nähtävänä kuulutusaikana myös Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa osoitteessa Kirkkokatu 12, Lahti.
Ympäristönsuojelulain 191 §:n mukaan valitusoikeus tähän päätökseen on sillä, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea; rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät; toiminnan sijaintikunnan ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella ja muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.
Lahdessa 7. helmikuuta 2019
HÄMEEN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue