Maa-aineslupa Muurasuo, 781-415-1-272, Sysmä
ympltk 14.10.2026
666/11.01.08/2026
Asia Päätös maa-aineslain 4 §:n mukaisesta lupahakemuksesta, joka koskee kallion ja moreenin ottoa.
Päätös sisältää ratkaisun maa-aineslain 21 §:n mukaisesta hakemuksesta toiminnan aloittamiseen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Hakija: Juha Salonen
Rantakyläntie 95
19700, Sysmä
Yhteyshenkilö: Juha Salonen
Lautakunnan ratkaisu
Päätös
Esittelijä ympäristöpäällikkö Laitinen, Tarja
Päätösehdotus
Ympäristölautakunta päättää, että
1. Juha Saloselle myönnetään maa-aineslain 4 §:n mukainen maa-ainesten ottolupa Sysmän Skinnarilan tilalle Muurasuo (781-415-1-272), edellyttäen, että toimintaa harjoitetaan hakemuksessa ja ottamissuunnitelmassa esitetyn mukaisesti ja lupamääräyksiä noudattaen.
2. Ympäristölautakunta myöntää Juha Saloselle maa-aineslain 21 §:n mukaisen luvan aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta siten, että siinä noudatetaan entisen maa-ainesluvan maa-ainesten ottosuunnitelmaa ja että ottosyvyydeksi muodostuu enintään entisen maa-ainesluvan mukainen otto tasolle N2000 +100,00.
Hallinto-oikeus voi peruuttaa lautakunnan antaman luvan aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
Luvan hakemisen perusteet
Maa-aineslaki (555/1981) 4 §
Toimivalta Toimivaltainen viranomainen on maa-aineslain 7 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Heinolan 1.1.2026 alkaen voimassa olevan hallintosäännön (Valtuusto 17.11.2025 77 §) mukaan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Heinolan ympäristölautakunta.
Valmistelija Vs. ympäristönsuojelutarkastaja, Mikkonen Emma, puh 044 713 4529, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Lupamääräykset Yleiset määräykset
1. Lupa maa-ainesten ottamiseen myönnetään kymmeneksi (10) vuodeksi siten, että luvan voimassaoloaikana kallioaineksia saa ottaa ottamissuunnitelman osoittamalta 5,1 ha:n suuruiselta alueelta enintään 298 000 m3ktr. (MAL 3 §, 11 §)
2. Ottamisalue tulee merkitä maastoon ennen ottamistoimintaan ryhtymistä riittävän pysyvillä ja näkyvillä paaluilla ja alueelle tulee asentaa ottamisen edetessä riittävästi korkomerkkejä oton pohjatason seuraamiseksi. (MAL 3 §, 11 §, MAA 7 §)
3. Maa-ainesten oton saa aloittaa vasta alkutarkastuksen jälkeen. Alkutarkastuksen ajankohdasta on sovittava valvontaviranomaisen kanssa. Tarkastuksella tarkastetaan mm. ottamisalueen merkintä maastoon ja korkeusmerkintöjen riittävyys. Vakuuden tulee olla asetettuna ennen alkutarkastusta. (MAA 7 §)
4. Maa-ainesten ottamisen alin syvyys saa ulottua enintään tasoon +100,00 (N2000), kuitenkin siten, että maa-aineksen ottamisen alin taso tulee olla vähintään kaksi (2) metriä ylimmän pohjavesipinnan yläpuolella. Maa-ainesten ottajan tulee tarvittaessa selvityttää kaivauksen pohjan taso ulkopuolisella mittauksella. (MAL 3 §, 11 §, MAA 7 §)
5. Ottamisen aikana muodostuvat jyrkät rinteet on merkittävä selkeästi ja varustettava esimerkiksi suojaköydellä tai lippusiimalla. Putoamisvaarasta on varoitettava näkyvästi kyltein. Yli 3 metriä korkeiden kallioleikkausten reunat on suojattava siten, että tahaton pääsy leikkauksen reunalle estyy. Suojaukseen tulee käyttää esimerkiksi vähintään 1,2 metriä korkeaa metalliverkkoaitaa taikka maa- tai kivivalleja, jotka estävät tehokkaasti pääsyn vaaralliselle alueelle. (MAL 11 §)
6. Luvaton kulku alueelle on estettävä. (MAL 11 §)
7. Luvanhaltija vastaa maa-aineslain 9 §:n mukaisista velvoitteista, jotka maa-ainesten ottamisesta saattavat aiheutua. (MAL 9 §)
8. Alueella ei saa varastoida, haudata tai polttaa jätteitä. (MAL 11 §, JL 13 §)
9. Toiminnassa mahdollisesti syntyvät jätteet sekä vaaralliset jätteet tulee käsitellä asianmukaisesti sekä toimittaa paikkaan, jolla on lupa vastaanottaa kyseistä jätettä. Alueella ei saa säilyttää jätteitä tai toimintaan kuulumatonta tavaraa. Toiminnanharjoittaja vastaa alueen siisteydestä. (MAL 11 §, JL 13 §)
Melu ja pöly
10. Toiminnasta aiheutuva melutaso ei saa ylittää vakituiseen asumiseen käytettävillä kiinteistöillä ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason (LAeq) päiväohjearvoa (klo 7-22) 55 dB. Loma-asumiseen käytettävillä kiinteistöillä toiminnan aiheuttama melutaso ei saa ylittää ulkona melun A-painotetun ekvivalenttitason päiväohjearvoa 45 dB. Tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomainen voi vaatia suoritettavia mittauksia. (VNp 993/1992 2§, VnA 800/2010 6 §, 7§)
11. Toiminnasta, mukaan lukien kuljetuksesta ei saa aiheutua kohtuutonta pölyhaittaa asutukselle. Pölyhaittojen estämiseksi ottamisaluetta ja ottamisalueen kuljetusreittejä on tarvittaessa kasteltava. Pölynsidonnassa ei saa käyttää suolausta. Tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomainen voi edellyttää selvittämään pölyhaittoja mittauksin. (VnA 79/2017 4§, VnA 800/2010 4 §)
Maaperän, pohja- ja pintavesien ja luontoarvojen suojelu
12. Alueella ei saa huoltaa koneita tai laitteita ja alueella käytettävien aineiden, koneiden ja laitteiden sijoitus-, säilytys- ja tankkauspaikat on rakennettava ja toiminta järjestettävä niin, ettei toiminnasta voi aiheutua maaperän tai pohjaveden pilaantumisen vaaraa. (MAL 11 §, VnA 800/2010 9 §)
13. Alueen pinta- ja kuivatusvesistä ei saa aiheutua haittaa alapuolisissa ojissa, vesistöissä tai suoalueella. Ottamisalueen vesienhallinnasta tulee huolehtia siten, ettei vesilammikoita muodostu. Vedet tulee ohjata joko luontaisesti valumalla laskeutusaltaan kautta ojaan tai pumppaamalla laskeutusaltaaseen.
Laskeutusaltaan tulee olla mitoitettu siten, että kiintoainesta ei kulkeudu veden pumppauksen yhteydessä ojaan, vesistöihin tai suoalueelle. Mikäli nykyinen laskeutusaltaan tilavuus ei ole riittävä, sitä on suurennettava. Mahdolliset ylivirtaamatilanteet eivät saa aiheuttaa tulvariskiä alapuolisissa ojissa ja vesistöissä. (MAL 11 §, VnA 800/2010 10 §,)
14. Laskeutusallas tulee tyhjentää tarvittaessa lietteestä ja sen tilaa tulee tarkkailla säännöllisesti silmämääräisesti. Mahdollisista havainnoista on pidettävä kirjaa. (MAL 11 §, VnA 800/2010 10 §)
15. Mikäli ilmenee toiminnasta aiheutuneen ongelmia alapuolisiin ojiin, vesistöihin tai suoalueelle, on valvontaviranomaisella mahdollisuus antaa vesienkäsittelyä tai ympäristön pilaantumista estäviä toimenpidemääräyksiä tai pintavesien tarkkailumääräyksiä. (MAL 11 §)
Maisemointi ja jälkihoitotyöt
16. Ottamistoiminnan loputtua alueen reunoille on tehtävä luiskaukset maaston mukaan 1:3 kaltevuuteen tai loivemmaksi. Mahdolliset varastokasat on sijoitettava siten, että ne eivät estä jälkihoidon toteuttamista. (MAL 11 §)
17. Pohjatasolle ja luiskiin on levitettävä noin 15cm vahvuinen kerros keskikarkeaa tai karkeaa hiekkaa. Hiekkakerroksen päälle levitetään noin 5cm vahvuinen kerros humusta (pintamaat), joka sekoitetaan hiekkakerroksen pintaosaan. Kasvualustalle kylvetään alueelle luonteenomaisia kasvilajeja tai nurmikkoa. Puustoksi tulee istuttaa tai kylvää sekametsää.
18. Ottamisalue tulee jälkihoitaa ottamisen edetessä tai välittömästi ottamisen päätyttyä. Maisemointityöt on hoidettava luvan voimassaolon aikana.
19. Mikäli jälkihoidossa ilmenee tarve käyttää muualta tuotuja maa-aineksia, tulee ne ensin hyväksyttää kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella. (MAL 11 §)
Häiriötilanteet ja muut poikkeukselliset tilanteet
20. Vahinko- ja onnettomuustilanteiden varalle on toiminta-alueella oltava riittävä määrä imeytys- ja torjuntamateriaalia. Vuotoina ympäristöön päässeet polttoaineet ja muut haitalliset aineet on välittömästi kerättävä talteen. Vahinko- ja onnettomuustilanteista on ilmoitettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. (JL 13 §, VnA 800/2010 12 §, MAL 11 §)
21. Toiminta-alueen henkilökunta, aliurakoitsijat ja muut alueella työskentelevät tulee perehdyttää tämän luvan ehtoihin. (MAL 11 §)
Toiminnan tarkkailu, raportointi ja kirjanpito
22. Luvanhaltijan tulee vuosittain tammikuun loppuun mennessä ilmoittaa edellisenä vuonna otetun maa-aineksen määrä ja laatu lupaviranomaiselle. Tiedot tulee ilmoittaa suoraan sähköiseen NOTTO-järjestelmään. (MAL 11 §, MAA 9 §)
Toiminnan lopettaminen
23. Kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai luvan voimassaoloaika on kulunut umpeen, on alueella pidettävä loppukatselmus. Ennen loppukatselmusta on hakijan toimitettava valvontaviranomaiselle alueen loppumittauspöytäkirja, josta käyvät ilmi alueen pohjan taso ja otetun alueen laajuus. Maa-ainesluvan haltijan on pyydettävä tässä tarkoitettua lopputarkastusta.
PÄÄTÖKSEN PERUSTELUT
Luvan myöntämisen edellytykset
Hakemuksessa on esitetty asianmukaiset suunnitelmat ja riittävät selvitykset lupaharkinnan tekemiseksi. Maa-aineslain 6 §:n mukaan lupa maa-ainesten ottamiseen on myönnettävä, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely ole ristiriidassa 3 §:ssä säädettyjen rajoitusten kanssa.
Ottamissuunnitelman ja lupapäätöksen määräysten mukaan toimittaessa ottamisesta ei ennalta arvioiden aiheudu kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa eikä tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista.
Alueella ei ole kaavallisia esteitä luvan myöntämiselle. Kun toimitaan hakemuksen, ottamissuunnitelman ja tehdyn lupapäätöksen määräysten mukaisesti, ottamisen vahingollinen vaikutus ja haitta luontoon ja maisemakuvaan jää mahdollisimman vähäiseksi.
Toiminta sijoittuu alueelle, jolle on jo aiemmin myönnetty lupa maa-ainesten ottamiseen. Kyseessä ei ole uusi toiminta, eikä kaivualueen merkittävä laajentaminen. Toiminta ei sijoitu luonnontilaiselle alueelle. Toiminnan aloittaminen ei siten aiheuta merkittävää muutosta alueen käyttöön tai ympäristöön.
Lupamääräysten yksilöidyt perustelut
Lupamääräys 1. Kokonaisottomäärä, ottamisaika ja ottamisalue ovat hakemuksen mukaiset. Määräys toiminnan laajuudesta on ollut tarpeen antaa, ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa ympäristölle.
Lupamääräys 2. Ottamisalue tulee merkitä näkyvästi maastoon, jotta voidaan varmistua, että ottotoiminta pysyy suunnitelluissa rajoissa. Määräys on annettu toiminnan valvomiseksi.
Lupamääräys 3. Aloituskatselmus on tarpeen otolle asetettujen aloitusehtojen toteutumisen tarkistamiseksi.
Lupamääräys 4. Ottosyvyyden merkitseminen lupaan on tärkeää, jotta voidaan seurata ottamisen ja velvoitteiden toteutumista ottoalueella.
Lupamääräys 5. Jyrkkien rinteiden merkinnällä varmistetaan, ettei niistä aiheudu vaaraa maastossa kulkeville. Korkeiden leikkausten aitaamisella sekä varoituskylteillä vähennetään vaaratilanteita.
Lupamääräys 6. Luvaton liikkuminen alueella voi aiheuttaa merkittäviä ympäristöriskejä, kuten ilkivallasta johtuvia vahinkoja, sekä vaaratilanteita.
Lupamääräys 7. Maa-aineslain 9 §:n mukaan kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada ainesten ottajalta täysi korvaus haitasta, joka ainesten ottamisesta hänelle aiheutuu, jos ainesten ottaminen alentaa viereisen tai lähistöllä sijaitsevan kiinteistön arvoa tai aiheuttaa muuta sellaista vahinkoa tai haittaa kiinteistön käyttämiselle, mitä ei ole pidettävä vähäisenä.
Lupamääräykset 8 & 9: Jätteiden oikealla käsittelyllä varmistetaan, ettei jätteistä tai niiden käsitellystä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa, terveyshaittaa tai alueen roskaantumista.
Lupamääräys 10. Määräys on annettu toiminnasta mahdollisesti aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi. Pykälässä esitetyt melutasot perustuvat valtioneuvoston päätökseen 993/1992. Tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomainen voi vaatia melun mittausta, jolla varmistetaan toiminnan pysyvän annetuissa melurajoissa.
Lupamääräys 11. Maa-ainesten käsittelystä ja liikenteestä voi syntyä pölyämistä, joka voi aiheuttaa viihtyisyyshaittaa lähialueella. Lupamääräys on tarpeen asutukselle mahdollisesti aiheutuvien pölyhaittojen rajoittamiseksi ja todentamiseksi. Asetettu hengitettävien hiukkasten raja-arvo perustuu valtioneuvoston asetukseen ilmanlaadusta (79/2017). Tarvittaessa ympäristönsuojeluviranomainen voi vaatia pölyn mittausta, jolla varmistetaan toiminnan pysyvän annetuissa pölyn raja-arvoissa.
Lupamääräys 12. Määräys on annettu maaperän ja pohjaveden pilaantumisen ehkäisemiseksi. Koneiden ja laitteiden huolto sekä tankkaus aiheuttavat riskin pohjaveden ja maaperän pilaantumiselle.
Lupamääräykset 13-15. Määräykset ovat tarpeen ojien, vesistöjen ja suoalueen pilaantumisen ehkäisemisen vuoksi. Toiminnassa syntyviä hulevesien oikealla käsittelyllä ehkäistään kiintoaineiden päätyminen ojien kautta vesistöihin. Ympäristönsuojeluviranomaisella on mahdollisuus antaa tiukempia määräyksiä tarpeen vaatiessa.
Lupamääräykset 16-18.Määräyksillä varmistetaan jälkihoidon asianmukaisuus. Luiskaaminen perustuu turvallisuuteen ja yleiseen käytäntöön ja Ympäristöministeriön Maa-ainesten ottaminen- oppaaseen 2023:30. Varastokasojen sijoittelulla varmistetaan, että maisemointi ja jälkihoitotyöt voidaan toteuttaa suunnitellusti. Kasvukerrokset ovat tarpeen, jotta varmistetaan alueen kasvillisuuden kasvu.
Lupamääräys 19. Määräyksellä ehkäistään luvattomien maankaatopaikkojen syntymistä ja estetään maisemointiin soveltumattomien maa-aineksien tuomista alueelle. Ympäristönsuojeluviranomainen hyväksyy jokaisen tuodun ulkopuolisen maa-aineksen ja arvioi niiden soveltuvuuden.
Lupamääräys 20. Pilaantumisvaaran ehkäisemiseksi on ollut perusteltua antaa määräys riittävän torjuntakaluston ja torjuntamateriaalin varaamisesta vahinko- ja onnettomuustilanteiden varalle.
Lupamääräys 21. Luvan ehtojen täyttymisen varmistamiseksi laitoksella toimivan henkilökunnan tulee olla selvillä luvan sisällöstä. Henkilöstön perehdytyksellä voidaan vähentää onnettomuusriskejä.
Lupamääräys 22. Raportointia koskeva määräys on tarpeen valvonnan ja tarkkailun toteuttamiseksi.
Lupamääräys 23. on annettu toiminnan valvomiseksi. Loppukatselmus on tarpeen jälkihoitotöiden toteamiseksi. (MAL 3 §, 11 §, MAA 7 §)
Toiminnan aloittaminen muutoksenhausta huolimatta
Toiminnanharjoittaja on hakenut MAL 21 §:n mukaista lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
Ympäristölautakunta myöntää Juha Saloselle maa-aineslain 21 §:n mukaisen luvan aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta siten, että siinä noudatetaan entisen maa-ainesluvan maa-ainesten ottosuunnitelmaa ja että ottosyvyydeksi muodostuu enintään entisen maa-ainesluvan mukainen otto tasolle +100,00 (N2000).
Hämeenlinnan hallinto-oikeus voi peruuttaa lautakunnan antaman luvan aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
Perustelut Lupa toiminnan aloittamiseksi mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta voidaan myöntää, mikäli se ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Ympäristölautakunta katsoo, että kalliolouhinnan ulottaminen siihen tasoon N2000+100,00, johon otolle on annettu lupa edellisessä maa-ainesten ottoluvassa voidaan toteuttaa ja sen vaikutukset on riittävästi tutkittu aiemmassa luvassa. Valitusviranomainen hallinto-oikeus voi perua ympäristölautakunnan antaman aloitusluvan muutoksenhausta huolimatta.
MAA-AINESLUPAHAKEMUS
Maanomistaja Juha Salonen.
Sijainti Suunniteltu ottoalue on nimeltään Muurasuon kallioalue, joka sijaitsee Sysmän kunnassa Skinnarilan kylässä, tilalla Muurasuo (781-415-1-272). Ottamisalueelle on matkaa Sysmän kirkonkylältä n. 5 km. Ottamisalueelle kuljetaan Työlammentietä pitkin Nuoramoistentielle (Mt. 410). Ottoalue sijoittuu Haarajoen pohjoispuolelle, Muurasuon alueelle.
Toimintaa koskevat suunnitelmat, luvat ja alueen kaavoitus
Suunnitelma-alue on merkitty Päijät-Hämeen maakuntakaavassa tuulivoimatuotantoon soveltuvaksi alueeksi (tv 8). Alueella ei ole voimassa olevaa yleis- tai asemakaavaa.
Alueelle on myönnetty maa-aineslupa kallioaineksen ottamiseksi 13.8.2015. Päätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka hylkäsi valituksen 27.6.2016. Nykyinen lupa on voimassa 28.7.2026 asti. Alueella on myös toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa kallioainesten louhimiseen ja murskaukseen sekä puhtaiden maiden läjitykseen.
Kiviainesta käytetään rakentamisen ja infran kunnossapidon tarpeisiin.
Tällä suunnitelmalla haetaan lupaa ottotoiminnan jatkamiseksi. Ottamisalueella arvioidaan olevan jäljellä n. 298 000 m3ktr kalliovaroja. Tällä suunnitelmalla haetaan lupaa 298 000 m3ktr:n kalliokiviaineksen ottamiselle seuraavan 10 vuoden aikana. Vuotuinen ottamismäärä vaihtelee tarpeen mukaan.
Nykytilanne ottamisalueella
Alue sijoittuu Muurasuo-tilalle, jonka suunnitelma-alueen rajaus on 8,7 ha. Suunnitellun ottamisalueen pinta-ala on n. 5,1 ha ja louhinta-alueen rajaus on 4,1 ha.
Ottamisalue on toiminnassa oleva kallioainesten ottamisalue. Avatulta alueelta on poistettu puusto ja osittain pintamaat kuorittu. Alueen itä- ja pohjoisreunoilla kasvaa hoidettua mäntymetsää sekä alueen länsireunalla kuusivoittoista metsää. Ottamisalueen reunoille on kasattu pintamaita toimimaan melunvalleina sekä estämään ulkopuolisten joutumista ottamisalueelle. Lisäksi ottamisalue on rajattu lippusiimalla ulkopuolisten pääsyn estämiseksi.
Ottamisalueen eteläpuolella on varastoaluetta sekä maa-ainesten läjitysalue. Varastoalueet on esitetty nykytilanne- ja suunnitelmakartalla varasto- ja tukitoimintoalueina.
Alueelta liikennöidään Työlammentietä pitkin Nuoramoistentielle (Mt. 410) ja edelleen toimituskohteisiin.
Ottamisalueen lähistöllä ei ole vesistöjä. Ottamisalueen länsipuolella on ojitettu Muurasuo, jonka vedet virtaavat metsäojia pitkin pohjoiseen. Ottamisalueen lounaispuolella on keinotekoinen umpilampi, johon on matkaa ottamisalueelta n. 440 m.
Ottoaluetta lähin vakituinen asutus sijaitsee noin 380 metrin etäisyydellä alueen lounaispuolella. Kyseinen asutus on nykyisellään tyhjillään ja vain satunnaisessa käytössä. Lähimpään käytössä olevaan vakituiseen asutukseen on matkaa yli 500 m. Lähin loma-asutus sijaitsee 380 m:n etäisyydellä ottamisalueen länsipuolella.
Ottamisalue ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähimmälle pohjavesialueelle on matkaa n. 2,5 km. Pohjaveden korkeustasoa ei ole alueella tutkittu eikä ehjässä kalliossa pohjavettä pääsääntöisesti olekaan. Ottoalueen länsipuolella sijaitsevan Muurasuon pinta on tasolla +97…99. Voidaan olettaa, että pohjaveden pinta on tällä tasolla tai alempana.
Ottamissuunnitelmassa on esitetty ottamisalueen sijainti sekä kiinteistöjaotus, suunnittelualueen rajaus ja ottoalueen rajaus sekä varsinaisen louhinta-alueen rajaus.
Toiminnan kuvaus Toiminnan kuvaus on esitetty lupahakemuksessa ja ottamissuunnitelmassa. Suunnitelman mukaan noin 5,1 ha alueelta on tarkoitus ottaa kalliota kymmenen (10) vuoden ajan. Haettu kokonaisottomäärä on 298 000 m3ktr ja arvioitu vuotuinen ottomäärä on tarpeen mukaan.
Ottamistoimenpiteet on selvitetty suunnitelman liitteenä olevissa suunnitelmapiirroksissa. Ottamistoiminta suoritetaan suunnitelmakarttojen mukaisesti nykyisiä rintauksia jatkaen. Ottamistoiminta suuntautuu ensisijaisesti itään, jolloin ottamisalueen länsipuolella oleva rintaus toimii mahdollisimman pitkään meluesteenä.
Kaivannaisjätesuunnitelman mukaan kantoja ja hakkuutähteitä tulee 30 m3ktr, jotka kuljetetaan ottamisalueen ulkopuolelle hyödynnettäväksi. Pintamaita tulee 8000 m3ktr, joista osa on jo osittain kuorittu. Pintamaita kuoritaan pois ottamistoiminnan edetessä. Pintamaat kasataan ottoalueen reunoille käytettäväksi myöhemmin alueen jälkihoitotoimenpiteissä ja ne sijoitellaan niin että ne muodostavat meluvallin. Melun torjunnan lisäksi ne estävät ulkopuolisten pääsyä vahingossa ottamisalueelle.
Ottamistoiminnan kivijalosteet varastoidaan joko varsinaiselle ottamisalueelle tai vaihtoehtoisesti nykyiselle kartalla esitetylle varasto- ja tukitoimintojen alueelle. Lisäksi ko. alueelle voidaan varastoida väliaikaisesti kantoja, jotka on poistettu alueen pintamaiden kuorinnan yhteydessä.
Ottamisen aikana tullaan noudattamaan voimassa olevia työturvallisuusmääräyksiä. Ottamistoiminnassa huomioidaan alueella voimassa olevan ympäristöluvan määräykset sekä viranomaisen ottamistoimintaan antamat määräykset. Etenkin toiminta-aikojen noudattamiseen kiinnitetään erityistä huomiota.
Alueelta liikennöidään Työlammentietä pitkin Nuoramoistentielle (Mt. 410) ja edelleen toimituskohteisiin.
Ottotoiminnassa käytetään prosessin eri vaiheissa eri maansiirtokoneita. Ottamisalueella ei huolleta työkoneita kuin rikkoontumistapauksessa. Alueella ei säilytetä poltto- eikä voiteluaineita. Kuormaajakalusto tankataan pääosin hakijan huoltohallilla. Murskauskaluston vaatima polttoaine tuodaan alueelle säiliöautoilla. Tankkauksessa käytettävät säiliöautot on varustettu ylitäytönestimillä. Ottamisalueelle varataan öljynimeytysainetta mahdollisen vahingon varalle
Jälkihoitotoimenpiteet:
Uudet rintaukset joko luiskataan maaston mukaan 1:2–1:3 kaltevuuteen, porrastetaan, aidataan tai alueelle haetaan uusi lupa toiminnan jatkamiseksi. Kulku työnaikaisille jyrkänteille estetään ulkopuolisilta.
Ottamistoiminnan edetessä alue siistitään ja metsitetään. Kalliopinnan päälle levitetään vaihtelevasti 0,3-1,0 m paksu maakerros. Maakerroksen päälle levitettään vielä hiekkaa ja humusta (pintamaat), jotka mahdollistavat uuden kasvuston ja metsän istutuksen alueelle.
Tarvittaessa alueelle tuodaan lisäksi metsän kasvulle soveltuvia puhtaita maa-aineksia. Alueelle voidaan muotoilla kumpareita tuotavista maa-aineksista. Jälkikäyttömahdollisuutena on maa-ainesten ottaminen jatkossakin haettavan 10 vuoden lupa-ajan jälkeenkin.
Ympäristövaikutukset:
Ottamistoiminnan aikana ottamisalueen ympäristöä tarkkaillaan aistinvaraisesti. Tarkkailussa kiinnitetään huomiota varsinkin polttonesteisiin, öljytuotteisiin sekä pölyn leviämiseen. Valumavesien tilaa tarkkaillaan aistinvaraisesti laskeutusaltaasta. Lisäksi lippusiimojen kuntoa tarkkaillaan säännöllisesti.
Ottamistoiminta sijaitsee metsäisellä alueella. Ottamisalueen ja Nuoramoistentien välillä on mäkiä, joten ottamistoiminta ei erotu kaukomaisemassa. Ottamistoiminnan päätyttyä, maisemoinnin jälkeen, alue tulee sopeutumaan maastoon, joten ympäristövaikutukset jäävät vähäisiksi.
ASIAN KÄSITTELY
Vireille tulo Juha Salonen on jättänyt lupahakemuksen ja siihen liittyvän ottamissuunnitelman Heinolan ympäristönsuojeluun 11.6.2026 ja sitä on täydennetty 8.7.2026.
Kuuleminen Lupahakemuksen vireilletulosta on tiedotettu kuuluttamalla Heinolan kaupungin verkkosivuilla 14.7.-13.8.2026 välisenä aikana. Kuulutus on julkaistu myös Sysmän kunnan verkkosivuilla. Asiasta on kuultu kirjeitse 9 naapurikiinteistöä ja 1 muuta asianosaista.
Lausunnot Hakemuksen johdosta on pyydetty lausunnot Päijät-Hämeen maakuntaliitolta ja terveydensuojeluviranomaiselta. Terveydensuojeluviranomainen on jättänyt lausuntonsa asiaan. Päijät-Hämeen maakuntaliitto on 2.9.2026 vastannut lausuntopyyntöön ettei heillä ole asiasta lausuttavaa.
Terveydensuojeluviranomaisen lausunto 21.8.2026
”- - Terveydensuojeluviranomaisella ei ole tiedossa alueen aikaisempaa ottamistoimintaa koskevia haittaepäilyjä. Terveydensuojelun osalta ei ole estettä maa-ainesten ottamistoiminnalle, mikäli lupamenettelyssä huomioidaan seuraavat asiat.
Toiminnasta ei saa aiheutua pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista. Maa-ainesten ottamisesta ei saa aiheutua haittaa yksittäisten talouksien vedenhankinnalle. Erityisesti tulee huomioida, ettei alueella käytettävien koneiden ja laitteiden käytöstä, säilytyksestä ja huollosta voi aiheutua pohjavesien pilaantumisen vaaraa.
Ympäristöön kohdistuvia haittoja rajoittavat myös voimassa olevan ympäristöluvan lupaehdot, jotka ovat riittävät torjumaan toiminnasta mahdollisesti aiheutuvaa terveyshaittaa.”
Muistutukset ja mielipiteet
Hakemuksesta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.
Hakijan vastine lausuntoihin, muistutuksiin ja mielipiteisiin
Hakija on 19.9.2026 vastineessaan todennut edellä mainittuihin lausuntoihin seuraavaa:
Terveydensuojeluviranomaisen lausunto:
”Vastine: Alueella ei tankata eikä huolleta koneita ja laitteita. Hakijalla on n. 2,5 km:n etäisyydellä ottamisalueelta halli, jossa koneet tankataan ja huolletaan. Lähtökohtaisesti koneet ja laitteet myös säilytetään ko. hallilla.”
Tarkastukset Alueella ei ole tehty hakemuksen johdosta tarkastusta.
SOVELLETUT OIKEUSOHJEET
Maa-aineslaki (555/1981): 3 §, 4 §, 5 §, 6§, 7 §, 9 §, 10 §,11 §, 12 §, 13§, 14 §, 19 §, 20 §, 21 §, 23 §
Valtioneuvoston asetus maa-aineksen ottamisesta (926/2005): 7 §, 9 §
Valtioneuvoston asetus kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta 800/2010: 4 §, 6 §, 7 §, 9 §, 10 §
Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista 993/1992: 2 §
Valtioneuvoston asetus ilmanlaadusta 79/2017: 4 §
Jätelaki 646/2011: 13 §
Heinolan kaupungin hallintosääntö 1.1.2026 lukien (kvalt. 17.11.2025 § 77) 23.4 §
Hartolan kunnan maa-ainestaksa (kunnanvaltuusto 16.6.2016), 2 §, 3 §, 4 §, 5 §
PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO
Tämä päätös on voimassa 10 vuotta päätöksen pöytäkirjan tiedoksisaannista ja toiminta voidaan aloittaa muutoksenhausta huolimatta. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä (7) päivänä päätöksen julkaisupäivästä.
MAKSUT JA NIIDEN MÄÄRÄYTYMINEN
Vakuus Ennen maa-ainesten ottamisen aloittamista hakijan on asetettava lupamääräysten noudattamiseksi 25 500 € (5,1 ha x 5000€) suuruinen MAL 12 §:n tarkoittama hyväksyttävä vakuus. (esim. pankkitalletus tai pankkitakaus). Vakuussumma muodostuu arvioidusta jälkihoitotöiden kustannuksista noin 5000 euroa/ha.
Vakuus tulee toimittaa 30 vuorokauden kuluessa päätöksen antamisesta. Vakuuden tulee olla voimassa vähintään vuoden ajan lupapäätöksen viimeisestä voimassaolopäivästä. Vakuus voidaan vapauttaa vasta, kun kaikki luvan tai se määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty.
Vakuus toiminnan aloittamiseksi muutoksenhausta huolimatta 5100 €.
Vakuuden tulee olla asetettuna ennen toiminnan aloittamista. Toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin valvontaviranomainen on hyväksynyt asetetun vakuuden. Vakuuden tulee olla voimassa yhden (1) vuoden yli tämän luvan voimassaoloajan. Vakuuden arvoa voidaan tarkistaa luvan voimassaoloaikana.
Vakuus voidaan vapauttaa kokonaisuudessaan toiminnan päätyttyä, lupaan liittyvien ehtojen velvoitteiden tultua täytetyiksi. Vakuuden vapauttaminen tapahtuu valvontaviranomaisen päätöksen perusteella.
Vakuuden edunsaajaksi tulee osoittaa Sysmän ympäristönsuojeluviranomainen.
Vakuuden hyväksymisestä peritään voimassa olevan Sysmän kunnan maa-ainestaksan mukainen maksu.
Tarkastusmaksu
Luvan ottamissuunnitelman tarkastamisesta luvan hakijan on suoritettava 1.7.2016 voimaan tulleen maa-ainestaksan mukaisesti seuraavat maksut:
Tarkastusmaksu ottamissuunnitelmaa kohti 200,00 €
+ ottamisalueen pinta-alan mukaan 70,00 €/ha x 5,1 ha 357,00 €
+ hakemuksessa otettavaksi esitetyn maa-ainesmäärän
tilavuuden mukaan 0,01 €/ m3 x 298 000 m3 2980,00 € - tarkastusmaksua määrättäessä otetaan 200 000 m3 ylittävän osalta huomioon 50 %
0,01 €/m3 x 98 000 m3 x 50 % -490,00 €
yhteensä 3047,00 €
Näiden lisäksi peritään kuulemisesta perusmaksu 20 €, rajanaapuri 30€/kuultava ja muu asianosainen 15€/kuultava
perusmaksu 20,00€
muu asianosainen 1 X 15€ 15 €
rajanaapuri 9 X 30€ 270,00€
yhteensä 305,00€
Valvontamaksu
Vuosittaista valvontamaksua peritään kulloinkin voimassa olevan taksan mukaan. 1.7.2016 voimaan tulleen maa-ainestaksan mukaiset valvontamaksut ovat seuraavat:
Vuotuisen ottomäärän mukaan 0,02 €/m3 x 29 800 m3 596,00 €
+ ottamisalueen pinta-alan mukaan 40 €/ha x 5,1 ha 204,00 €
yhteensä 800,00 €
Ensimmäinen vuotuinen valvontamaksu peritään ennen ottamistoimintaan ryhtymistä ja seuraavat vuosittain kunnan määräämänä ajankohtana.
PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN
Päätös Hakija (sähköisesti)
Tiedoksi Lupa- ja valvontavirasto (sähköisesti)
Terveydensuojeluviranomainen (sähköisesti)
Päijät-Hämeen maakuntaliitto (sähköisesti)
Sysmän kunta (sähköisesti)
Kuulutus Päätöksestä kuulutetaan Heinolan ja Sysmä verkkosivuilla.
www.heinola.fi > kuulutukset
www.sysma.fi > kuulutukset
MUUTOKSENHAKU
Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla muutoksenhakuohjeen mukaisesti. Muutoksenhakuohje on tämän päätöksen liitteenä. Maksusta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin päätöksestä.
LIITE Valitusosoitus