RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
rakennusvalvontajaosto
Pöytäkirja 26.08.2026/Pykälä 29
Oikaisuvaatimuksen 26.5.2026 käsittely rakennustarkastajan 7.5.2026 tekemästä viranhaltijapäätöksestä asemakaavan vastaisesta rakentamisesta kiinteistöllä 111-19-1-7 Laatikkotie 9, Heinola
ravaja 26.8.2026 § 29
419/10.03.00.00/2026
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä johtava rakennustarkastaja Mara, Juha
Päätösehdotus
Rakennusvalvontajaosto päättää velvoittaa kiinteistön omistajan
1. poistamaan kiinteistöltä siellä sijaitsevan asemakaavan Ak688 vastaisen saunarakennuksen kokonaisuudessaan 31.10.2026 mennessä ja
2. maksamaan maastokatselmuksesta annetun laskun seuraavasti:
• Heinolan kaupungin rakennusvalvonnan 27.3.2026 kiinteistöllä suorittamasta maastokatselmuksesta annettu lasku korjataan Heinolan kaupungin rakennusvalvonnan taksan 10 §:n (Jatkuvan valvonnan toimenpiteet) kohdan 10.5 mukaiseksi.
• Kohdan 10.5 mukaan luvattoman tai luvanvastaisen rakentamisen taikka laiminlyönnin johdosta suoritetusta katselmuksesta tai tarkastuksesta peritään 390,00 euron maksu.
• Kiinteistön omistajalle on virheellisesti määrätty Heinolan kaupungin rakennusvalvonnan taksan 7 §:n (Vireillä ja voimassa oleviin lupiin liittyvät toimenpiteet) kohdan 7.6 b mukainen 450,00 euron tarkastusmaksu.
Perustelut:
Kiinteistöllä 111-19-1-7 osoitteessa Laatikkotie 9 18130 Heinola, on rakennettu asemakaavan Ak688 vastaisesti saunarakennus teollisuusrakennusten korttelialueelle (TY). Asemakaava Ak688 määrää seuraavaa: Alueelle voidaan rakentaa teollisuus-, varasto-, ja toimitilarakennuksia. Alueelle sijoittuvat toiminnot eivät saa ylittää läheisillä tai viereisillä asuinalueilla valtioneuvoston voimassa olevan päätöksen melutason ohjearvoja. Alueen meluntorjunnassa voidaan käyttää melua vähentäviä rakenteita ja rakennelmia. Alueella tapahtuva toiminta ei saa aiheuttaa maa-, tärinä- tai pölyhaittaa eikä ilmanlaadun heikkenemistä kaavan läheisillä tai viereisillä asuinalueilla. Rakennuslupahakemuksen yhteydessä pyydetään lausunto kaupunki-/ maisemakuvasta vastaavalta kaupungin viranomaiselta.
Erillisen saunarakennuksen saa rakentaa vain toteutuneen, vähintään 120 k-m² tuotanto- ja varastotilaa käsittävän teollisuusrakennuksen sekä alueella sijaitsevan jo olemassa olevan asuinrakennuksen yhteyteen. Erillisen saunarakennuksen kerrosala- ja muut vaatimukset, kuten etäisyys rannasta, voimassa olevan rakennusjärjestyksen mukaisesti. Koska kyseillä teollisuusrakennusten korttelialueella (TY) ei ole edellä mainitun kaavamääräyksen mukaisia rakennuksia, ei asemakaava näin ollen oikeuta saunan rakentamiseen. Kyseinen rakennettu saunarakennus tulee siirtää pois kiinteistöltä.
Toimivalta Hallintosääntö 23.4 §
Valmistelija Rakennustarkastaja Jani Hyttinen, p. 044 743 2236
etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Rakennustarkastaja teki viranhaltijapäätöksen kiinteistöllä
asemakaavan Ak688 vastaisesti sijaitsevan rakennuksen
poistamiseksi kiinteistöltä 7.5.2026.
Kiinteistön omistaja vaatii tehtyyn viranhaltijapäätökseen oikaisua.
Oikaisuvaatimuksessa on todettu seuraavaa:
Vaatimukset: Kiinteisytön omistaja pyytää, että Heinolan kaupunki
kumoaa virheellisesti tehdyn yleispäätöksen sekä kumoaa
rakennusvalvonnan maksun ylimääräiseltä käynniltä seuraavin
perusteluin
1. Kiinteistölle ei ole rakennettu ilman rakennuslupaa eikä
asemakaavan vastaisesti
2. Kiinteistöllä on Master tila työmaakoppi/taukotila joka sisältää
taukotilojen lisäksi saunan. Taukotila on asemoitu tulevaa
rakennushanketta varten. Kiinteistöllä on myös ulkohuussina toimiva
kevytrakenne jota tämä ei ilmeisesti koske.
3. Työmaakoppi on yleisilmeen/tulevan rakennushankkeen
pitkäkestoisuuden vuoksi verhoiltu puujulkisivulla peremmin
maisemaan sopivaksi ja voi erheellisesti näyttää oikealta
rakennukselta
4. Työmaakoppi on vaihtolavakiskoilla oleva siirrettävä rakennus ja
eikä näin ollen ole rakennusluvan alainen/muutoinkaan rakennus
vaan siirrettävä esim peräkärrysaunaan/asuntovaunuun
verrastettava liikuteltava väliaikaistila
Viranhaltijapäätös annettu tiedoksi 7.5.2026.
Vastine oikaisuvaatimuksessa esitettyihin vaatimuksiin
Kohta 1. Kiinteistölle ei ole rakennettu ilman rakennuslupaa
eikä asemakaavan vastaisesti
Rakennusvalvonnan suorittaman maastokatselmuksen perusteella
kiinteistölle on sijoitettu saunarakennuksena käytettävä rakennelma,
joka ominaisuuksiensa, käyttötarkoituksensa ja paikalleen
sijoittamisensa perusteella on katsottava rakennukseksi tai
vähintään rakentamislain tarkoittamaksi rakennuskohteeksi.
Kiinteistöllä ei ole asemakaavan Ak688 mahdollistamaa vähintään
120 k-m²:n tuotanto- ja varastotilaa käsittävää teollisuusrakennusta,
jonka yhteyteen erillinen saunarakennus voitaisiin rakentaa.
Rakennelma on siten asemakaavan vastainen.
Kohta 2. Kyseessä on työmaakoppi/taukotila, joka sisältää
saunan
Oikaisuvaatimuksessa esitetty rakennelman nimitys ei ole ratkaiseva
arvioitaessa rakennelman oikeudellista asemaa. Asian
ratkaisemisessa merkitystä on rakennelman tosiasiallisella
käyttötarkoituksella, ominaisuuksilla, varustelutasolla ja
sijoittamisella. Rakennelmassa on sauna, ja se on sijoitettu
kiinteistölle pitkäaikaiseen käyttöön. Rakennusvalvonta katsoo, että
kyseessä ei ole pelkästään tilapäinen työmaatilakäyttöön tarkoitettu
rakennelma. Lisäksi kiinteistöllä ei ole vireillä eikä myönnettynä
sellaista rakentamislupaa, jonka toteuttamiseen rakennelma olisi
välttämätön työmaarakennus.
Kohta 3. Rakennelma on verhoiltu maisemaan sopivaksi
Rakennelman ulkoverhouksella tai sen ulkonäöllä ei ole asiassa
ratkaisevaa merkitystä. Rakennelman luonne arvioidaan sen
kokonaisominaisuuksien perusteella. Julkisivujen verhoilu
päinvastoin osoittaa, että rakennelma on tarkoitettu sijoitettavaksi
kiinteistölle pidempiaikaiseen käyttöön eikä pelkästään tilapäiseksi
työmaakopiksi.
Kohta 4. Rakennelma on siirrettävä vaihtolavakiskoilla oleva
rakennus
Se, että rakennelma on teknisesti siirrettävissä, ei yksin merkitse
sitä, ettei sitä voitaisi katsoa rakentamista koskevan lainsäädännön
tarkoittamaksi rakennukseksi tai rakennuskohteeksi. Arvioinnissa
otetaan huomioon rakennelman käyttötarkoitus, koko, varustelu,
paikallaan pysyminen sekä vaikutukset ympäristöön ja
maankäyttöön.
Rakennelma on sijoitettu kiinteistölle saunakäyttöön ja sitä käytetään
kiinteistöllä pysyväisluonteisesti. Rakennusvalvontajaosto katsoo,
että rakennelman tosiasiallinen käyttö ja sijoittaminen tekevät siitä
asemakaavan määräysten kannalta merkityksellisen
rakennuskohteen riippumatta siitä, että se on teknisesti siirrettävissä.
Koska kiinteistöllä ei ole asemakaavan Ak688 mahdollistamaa
vähintään 120 k-m²:n tuotanto- ja varastotilaa käsittävää
teollisuusrakennusta eikä alueella ole myöskään
kaavamääräyksessä tarkoitettua olemassa olevaa asuinrakennusta,
asemakaava ei mahdollista erillisen saunarakennuksen sijoittamista
kiinteistölle. Rakennus on siten asemakaavan vastainen ja se tulee
poistaa kiinteistöltä.
Tiedoksianto virallinen ote kiinteistön omistaja