RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.08.2026/Pykälä 154
Heinolan arviointikertomuksen 2025 vastineet, kaupunginhallitus
khall 31.8.2026 § 154
1024/00.03.00/2025
Päätös
Kaupunginhallitus päätti
1. hyväksyä liitteenä olevat kaupunginhallituksen ja lautakuntien vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2025 esitettyjen kysymysten ja huomioiden osalta sekä
2. antaa ne edelleen tiedoksi valtuustolle.
Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä liitteenä olevat kaupunginhallituksen ja lautakuntien vastaukset tarkastuslautakunnan arviointikertomuksessa 2025 esitettyjen kysymysten ja huomioiden osalta sekä
2. antaa ne edelleen tiedoksi valtuustolle.
Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 §
Valmistelija hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi
p. 044 780 1420, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Valtuusto on kokouksessaan 8.6.2026 käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2025. Tarkastuslautakunta on esittänyt, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin vastaukset erikseen kaupunginhallitukselta koko arviointikertomukseen ja lautakunnilta omaan osuuteensa niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa lokakuun kokouksessa.
Kysymykset, joihin tarkastuslautakunta on pyytänyt vastauksia kaupunginhallitukselta ovat seuraavat:
Mitä varauksia kirjanpitoon on tehty ja mitä investointeja tai tulevia kuluja vastaan varauksia puretaan ja miten varauksiin liittyvät kirjaukset otetaan mukaan valtuuston päätöksentekoon?
Milloin omistajaohjauksen toimintamalli otetaan käyttöön?
Miten sopimustenhallintaa tullaan kehittämään ja kuinka kaupunkikonserni, sekä ulkoiset palveluntuottajat, sisällytetään sopimustenhallinnan kokonaisuuteen?
Kuinka kaupunkikonsernin riskit tunnistetaan ja miten niitä hallinnoidaan ja arvioidaan kaupungin talouden ja toiminnan näkökulmasta?
Miten koko kaupunkikonsernin työhyvinvointia seurataan omistajaohjauksen kautta?
Millaisiin toimiin on ryhdytty työhyvinvoinnin tiimoilta – erityisesti johtamistapojen avoimuuden, yhtenäisten toimintamallien, sisäisen vuoropuhelun, työn kuormittavuuden ja työn mitoituksen osalta?
Huomiot joihin tarkastuslautakunta on pyytänyt vastauksia lautakunnilta:
Kaupunkiympäristölautakunta
Miten kaupunki arvioi ja seuraa hulevesien hallinnasta aiheutuvia kustannuksia ja onko hulevesimaksut otettu käyttöön aiemman päätöksen mukaisesti (Tekninen lautakunta 17.8.2023 53 §) ja jos ei, niin miksi ei?
Miten korjausvelan määrää seurataan ja investointeja suunnitellaan?
Opetus- ja kasvatuslautakunta
Millaisilla konkreettisilla mittareilla lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääntymistä mitataan ja arvioidaan?
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Millaisilla konkreettisilla mittareilla seurataan työllisyyden hoidon vaikuttavuutta, erityisesti pitkäaikaistyöttömät ja nuorisotyöttömyys?
Kaupunginhallitukselle esitettyjen kysymysten vastaukset ovat esityslistan liitteenä. Palvelualueet ja lautakunnat ovat käsitelleet havainnot ja antaneet tarkastuslautakunnan pyynnön mukaisesti omat vastauksensa, jotka ovat myös esityslistan liitteenä.
Jatkokäsittely valtuusto