RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
rakennusvalvontajaosto
Pöytäkirja 16.09.2026/Pykälä 34
Maakaapelin sijoittaminen kiinteistölle 111-413-3-55 Makkola, Heinola - Järvi-Suomen Energia Oy
ravaja 16.9.2026 § 34
688/10.03.00.02/2026
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä johtava rakennustarkastaja Mara, Juha
Päätösehdotus
Rakennusvalvontajaosto päättää hyväksyä hakemuksen mukaisen ratkaisun vaihtoehdon 1.
Perustelut:
Rakennusvalvontajaosto katsoo, että maakaapelin sijoituksesta ei aiheudu maanomistajalle kohtuutonta haittaa maankäytöllisesti, koska maakaapeli sijoittuu rajan läheisyyteen ja tien viereen.
Kiinteistön omistaja on ensisijaisesti toivonut maakaapelin asennusta ilmajohdon sijaan. Sama maakaapeli palvelee myös maanomistajan omaa kiinteistöä.
Rakentamislain 13 §:n mukaan kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jos asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä.
Rakennusvalvontajaosto ei ota kantaa korvauksen määrään ja ellei korvauksesta sovita, niin asia tulee ratkaista lunastuslain mukaisessa järjestyksessä (RakL 131 §).
Toimivalta Hallintosääntö 23.4 §
Valmistelija rakennustarkastaja Jani Hyttinen, p. 044 743 2236
etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Järvi-Suomen Energia Oy hakee rakentamislain 131 §:n mukaista sijoittamislupaa kiinteistölle 111-413-3-55 maakaapelin sijoittamiseksi. Maakaapeli palvelee hakemuksen mukaista kiinteistöä sekä naapurikiinteistöä 111-413-3-26.
Rakentamislain 131 §:n mukaan kiinteistön omistaja ja haltija ovat velvollisia sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita ja rakennelmia.
Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen.
Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei sijoittaminen aiheuta huomattavaa haittaa kiinteistön käytölle. Sopimus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa.
Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jos asianosaiset eivät pääse sopimukseen korvauksesta, asia ratkaistaan noudattaen, mitä kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetussa laissa säädetään lunastuskorvauksen määräämisestä.
Maakaapeli on tarkoitus sijoittaa kiinteistölle siten, että maakaapeli sijoitetaan Rajalantien pohjoisreunaan. Kaapelireitin pituus on noin 75 metriä eikä se vaadi varsinaista johtoaluetta tien ulkopuolella.
Pyyntö:
Johdon sijoittamista ei voida tyydyttävästi järjestää muualle teknis-
taloudellisesti, kohtuullisin kustannuksin ja vastaamaan
sähkömarkkinalain (9.8.2013/588) verkonhaltijoille asettamaan
velvollisuuteen parantaa jakeluverkon toiminnan laatuvaatimuksia.
Viittaamme Rakentamislain (751/2023) 131 §:ään yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisen osalta ja pyydämme, että kunnan rakennusvalvontaviranomainen tekisi päätöksen sijoittamisesta vaihtoehdon 1 mukaisesti.
Pyydämme samalla lupaviranomaiselta rakentamislain 78§:n mukaista aloittamisoikeutta rakennustyön suorittamiseen, jotta voimme toteuttaa hankkeen sen normaalissa tavoiteaikataulussa. Tarvittavan vakuuden voimme asettaa lupaviranomaisen määräämällä tavalla.
Kuuleminen:
Rakennusvalvonta on lähettänyt kuulemiskirjeen maanomistajille 25.06.2026.
Maastokatselmus:
Rakennusvalvonta piti maastokatselmuksen 24.08.2026, jossa todettiin maastossa eri linjavaihtoehdot.
Katselmuksella todettiin, että vaihtoehto 1 maakaapelilla on toteutettavissa.
Kiinteistön omistajan vastine:
Olen hyväksynyt ja ehdottanut aikaisemmin vaihtoehto 1 asiaa koskien.
Tiealue on muutenkin rasitettu ennestään. Ei Lahti Energia tai Kuhmoisissa tarvi mitään kirjallista sopimusta.
Vaihtoehto on konsultin oman pään mukaan tekemä, minkä toteutuksen minä kielsin kokonaan merkittävän haittavaikutuksen takia. Kaapelin päälle ei saa rakentaa, metsä kasvaa erikokoista puuta, visakoivua, tammea, punatammea, lehtikuusta ynnä muuta
huomattavan arvokasta puustoa niin niiden kasvuarvon kuin puutavaran puolesta. Nämä puut on istutettu tarkoituksen mukaisesti kasvamaan puuainesta, jota on tarkoitus käyttää
tulevaisuudessa pienteollisuuden hyötyyn huonekaluihin ja muihin tuotteisiin. Puiden korvausarvo 338,10€ on aivan käsittämätön verrattuna puuston todelliseen arvoon. Jos konsultti on näin omapäinen niin mennään sitten pitkälle valitus kierteelle. Ymmärrätte
varmaan, rakennustarkastajana itsekin, ettei tällainen minulle käy.
Korvaukset:
Korvauksista ei päätä rakennusvalvonta. Mahdolliset korvaukset ratkaisee Maanmittauslaitos lunastustoimituksessa, mikäli asiasta ei päästä sopimukseen osapuolten välillä.
Ei julkisia asiaan liittyviä asiakirjoja on lautakunnan CloudMeeting- tiedostoissa tutustumista varten.
Tiedoksianto virallinen ote luvan hakija
kiinteistön omistajat
kuulutus www-sivuilla
Taksa 7.6b Maastokatselmus 450,00 €
9.3 Päätös 800,00 €