RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
tarkastuslautakunta
Esityslista 10.09.2026/Asianro 39
Kuultavana hankekoordinaattori
tarltk 10.9.2026
563/00.03.00/2026
Päätös
Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta merkitsee tiedokseen hankekoordinaattorin selvityksen ja käydyn keskustelun.
Toimivalta Kuntalaki § 121 ja 124, Hallintosääntö § 66 ja 67
Valmistelija toimialasihteeri Maria Laakkonen, p. 044 769 4241, etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Tarkastuslautakunnan kokoukseen 10.9.2026 on kutsuttu kuultavaksi hankekoordinaattori.
Tarkastuslautakunta haluaa kuulla hankkeista ja niiden rahoituksesta:
Hankkeiden tilanne
Hankkeiden rahoitus ja kaupungin omavastuut eli miten paljon hankkeisiin menee rahaa kaupungilta suhteessa hankerahaan?
Haetaanko hankkeita oikeilla perusteilla eli ei vain hankkeiden vuoksi, vaan aidon tarpeen vuoksi?
Miten arvioidaan hankkeiden käynnistämisen yhteydessä niistä saatava hyöty (ei niinkään taloudellinen vaan kaupunkistrategiaan/tavoitteisiin liittyvä hyöty)? Kuka arvioinnin tekee, miten sitä mitataan/seurataan?
Kuntalain 110 §:n mukaan kunnanvaltuusto hyväksyy kunnan ja kuntakonsernin taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet. Tarkastuslautakunnan tehtävä on kuntalain §:n 121 mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunnalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi (kuntalaki § 124).
Hankekoordinaattori on paikalla kokouksessa oman asiansa esittelyn ja keskustelun ajan.