RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
kasvatus- ja opetuslautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 53
Lukuvuosimaksu kolmansien maiden kansalaisille Heinolan lukiossa
kasopltk 13.10.2026
917/02.05.00.00/2026
Päätös
Esittelijä hyvinvointijohtaja Koski-Lukkari, Liisa
Päätösehdotus
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää, että Heinolan kaupungin lukiokoulutuksessa peritään voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti lukuvuosimaksu kolmansien maiden kansalaisilta, jotka oleskelevat Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla ja ovat aloittaneet opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.
Lukuvuosimaksun suuruus on kulloinkin voimassa oleva Heinolan kaupungin lukiokoulutuksen järjestäjäkohtainen yksikköhinta, johon lisätään kiinteät oppimateriaali- ja kouluruokakulut 1060 €.
Lisäksi lautakunta päättää, että:
1. lukuvuosimaksu määrätään opiskelijalle opiskelupaikan vastaanottamisen yhteydessä ja sen suorittaminen on edellytys opintojen aloittamiselle
2. lukuvuosimaksu pysyy opiskelijalle samansuuruisena koko opintojen ajan, pelkkä kotikunnan saaminen ei vapauta lukuvuosimaksusta
3. maksun maksavilla opiskelijoilla on oikeus opiskeluhuollon palveluihin, kouluruokaan ja oppimateriaaleihin.
4. koulutuksen järjestäjä päättää lukuvuosimaksun tarkemmasta suuruudesta sekä maksujen perintään, palautuksiin ja hyvityksiin liittyvistä käytännöistä siten, että opiskelijoita kohdellaan yhdenvertaisesti.
Toimivalta Hallintosääntö 23.1§; toimivaltataulukko 2.6
Valmistelija koulutusjohtaja Pia Helander, p. 050 556 5934 etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Lukiolain (714/2018) 34 a §:n mukaan toisen asteen koulutuksen maksullisuus koskee 1.8.2026 alkaen pääsääntöisesti kolmansista maista tulevia lukion opiskelijoita, jotka saapuvat Suomeen tai oleskelevat Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla. Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muuta kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista. Lakimuutos ei koske opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa ennen 1.8.2026.
Lukuvuosimaksun periminen perustuu lainsäädäntöön, eikä se ole koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista. Maksu määrätään opiskelijalle, joka on valittu koulutukseen ja on vastaanottanut opiskelupaikan. Lukuvuosimaksu on myös edellytys opiskelijan oleskeluluvan myöntämiselle, eikä opiskelija voi osallistua opetukseen ilman maksun suorittamista.
Lukuvuosimaksua ei peritä esimerkiksi pysyvän oleskeluluvan saaneilta eikä vaihto-opiskelijoilta. Oppivelvollisille opiskelijoille koulutus on maksutonta. Alle 18-vuotias, huoltajansa mukana Suomeen muuttanut lapsi on oppivelvollinen saatuaan kotikunnan Suomesta.
Koulutuksen järjestäjän tulee arvioida yhdenvertaisesti hakijoiden edellytykset suoriutua opinnoista. Opiskelijaksi ottamisen edellytyksenä on riittävä opetuskielen taito.
Lukiolain 34 § mukaan lukuvuosimaksu on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, on lukuvuosimaksun suuruus vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Vuonna 2026 keskimääräinen yksikköhinta on 8 953,47 euroa. Vuonna 2026 Heinolan lukion järjestäjäkohtainen yksikköhinta on 8 497,25.
Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta opiskelijoilta perittävän maksun määrä on opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta tai sitä alempi järjestäjäkohtainen yksikköhinta jaettuna luvulla 30. Lukuvuosimaksun tulee pysyä opiskelijalle samansuuruisena koko opintojen ajan, eikä jo määrättyä maksua voida korottaa taannehtivasti.
Järjestäjäkohtaiseen yksikköhintaan lisätään kouluruokailukulut 1050 € ja oppimateriaalimaksu 600 €.
Maksullisuuden piirissä olevia opiskelijoita ei huomioida valtionosuusrahoituksessa, vaan lukuvuosimaksuilla katetaan koulutuksen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Koulutusta ei kuitenkaan saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.
Koulutuksen järjestäjä päättää lukuvuosimaksun tarkasta suuruudesta sekä maksujen perintään, palauttamiseen ja mahdollisiin hyvityksiin liittyvistä käytännöistä. Näissä käytännöissä tulee varmistaa opiskelijoiden tasapuolinen kohtelu.
Lukiokoulutuksessa lukuvuosimaksu peritään opiskelijoilta, jotka oleskelevat Suomessa opiskelijan oleskeluluvalla ovat aloittaneet opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.
Mikäli opiskelijan oleskeluluvan peruste muuttuu kesken opintojen muuksi kuin opiskeluksi (esimerkiksi työperusteiseksi oleskeluluvaksi), vapautuu opiskelija lukuvuosimaksuvelvollisuudesta. Sen sijaan pelkkä kotikunnan saaminen ei vaikuta maksuvelvollisuuteen.
Lukuvuosimaksun maksavat ovat oikeutettuja maksuttomaan ruokailuun, oppimateriaaleihin ja opiskeluhuoltolain mukaisiin opiskeluhuollon palveluihin.
Tiedoksianto sähköposti Heinolan lukio
Talouspalvelut
Lukion palvelusihteeri