RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty2025/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.09.2026/Pykälä 170
Urheilupuiston alustava hankesuunnitelma
khall 28.9.2026 § 170
815/10.03.01.02/2026
Päätös
Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.
Asiantuntijana tämän asian käsittelyn ajan toimi liikuntapaikkajohtaja Maria Kaikkonen ja kehitysinsinööri Eija Grönqvist klo 15.02-15.38.
Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee asian tiedoksi.
Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 §
Valmistelija Liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria p. 044 797 8570
Hyvinvointijohtaja Koski-Lukkari, Liisa p. 044 797 6230
etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan lisäksi myös kaupunkiympäristölautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 17.9.2026 § 54.
Esityslistan liitteenä Urheilupuiston alustava hankesuunnitelma, tekonurmen lauhdelämpöselvitys, Päijät-Hämeen jäähalliselvitys 2025 sekä Suomen Jääkiekkoliiton ja Suomen Taitoluisteluliiton kannanotto.
Kokouksessa paikalla asiantuntijana keskustelun ajan liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen.
Jatkokäsittely valtuusto
hyveltk 16.9.2026 § 45
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
Pöytäkirjan liitteenä on alustava hankesuunnitelma, FCG:n tekonurmiselvitys lauhdelämmöllä, Ramboll Finlandin Päijät-Hämeen jäähalliselvitys, Jääkiekko- ja Taitoluisteluliiton kannanotto.
Esittelijä hyvinvointijohtaja Koski-Lukkari, Liisa
Päätösehdotus
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää merkitä tiedoksi urheilupuiston alustavan hankesuunnitelman ja lähettää asian edelleen kaupunginhallituksen kautta valtuustolle tiedoksi.
Toimivalta Hallintosääntö 23.2§
Valmistelija Liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria p. 044 797 8570
Hyvinvointijohtaja Koski-Lukkari, Liisa p. 044 797 6230
etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Heinolan urheilupuiston nykytila- ja tarveselvitykset ja urheilupuiston liikuntapaikkojen ja rakennusten käytön jatkosuunnittelu käynnistettiin vuonna 2025. Urheilupuiston liikuntapaikkoja on tarve kunnostaa ja urheilupuiston rakennuksissa, erityisesti jäähallissa, on merkittävää peruskorjaustarvetta. Heinolan kaupungin urheilupuiston hankesuunnittelutyöryhmä käynnistyi 4.12.2025 kaupunginjohtajan johdolla.
Myös urheiluseurojen lajiliitoilla on liikuntapaikkoja varten tarkat olosuhde-edellytykset. Esim. tietyillä sarjatasoilla kilpailtaessa tulee harjoitus- ja kilpailuolosuhteiden olla näiden edellytysten mukaisia. Lisäksi oheistiloihin tarvitaan muutoksia erityisesti jääkiekon ja jalkapallon harjoitus- ja kilpailuolosuhteita varten. Tämän vuoksi laadittiin alustava urheilupuiston hankesuunnitelma, jossa urheilupuiston selvitys- ja kehittäminen rajattiin sisältämään
yleisurheilukentän,
1. nurmen, 2. nurmen ja tekonurmikentät,
hiekkakentän,
uimahallin tenniskentät,
jäähallin jään, pukuhuoneet, kahvion, katsomot,
kuntosalin,
budo-, paini-, peilisalin tilat sekä
sisäampumaradan.
Urheilupuiston rakennusten, liikuntapaikkojen ja muiden alueiden korjauksilla ja kehittämisellä on vaikutusta urheilupuiston käytön laajentamiseksi muuhun tapahtumatuotantoon.
Nykytila- ja tarveselvitykset hankesuunnitelman valmistelua varten
Urheilupuiston nykytila- ja tarveselvitykset ja urheilupuiston liikuntapaikkojen ja rakennusten käytön jatkosuunnittelu on käynnistetty kesällä 2025 eri käyttäjäryhmien kanssa. Mm. tilavaraus- ja Ceepos-järjestelmän ja vuosiavustushakemusten avulla on selvitetty eri lajien ja käyttäjäryhmien harjoitusvuorojen käyntimääriä ja kilpailu- ja ottelutapahtumia. Lisäksi jääkiekkoliiton ja jalkapalloliiton olosuhdepäälliköiden kanssa on arvioitu liikuntapaikkojen ja muiden olosuhteiden kehittämistarpeita.
Jääkiekko- ja taitoluisteluliitto ovat jättäneet kaupungille kannanoton jäähallin toiminnasta 18.9.2025. Lisäksi Ramboll Finland Oy on tehnyt Päijät-Hämeen jäähalliselvityksen, jonka tilaukseen osallistuivat Suomen Urheiluopiston kannatusosakeyhtiö, Kolmen Kampuksen Urheiluopisto, Lahden kaupunki, Heinolan kaupunki ja Asikkalan kunta. Myös FCG on tehnyt Heinolan kaupungin tilauksesta jalkapallon tekonurmiselvityksen eri lämmitysvaihto-ehdoilla.
Jäähalli ja ulkokentät keskeisinä kokonaisuuksina urheilupuiston alustavassa hankesuunnitelmassa
Jäähalli oheistiloineen ja urheilupuiston ulkokentät ovat keskeisiä kokonaisuuksia alustavassa hankesuunnitelmassa. Tämän vuoksi hankesuunnittelussa on selvitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja jäähallin korjaukselle sekä ulkokenttien sijoittumiselle ja niiden rakentamiselle.
Eri vaihtoehdoille on tehty alustavia vaikuttavuuden arviointeja talouden, käyttäjien, toiminnan ja kaupungin henkilöstön näkökulmasta. Mainitut vaihtoehdot on esitetty liitteessä olevassa alustavassa hankesuunnitelmassa. Vaikuttavuusarviointien työstäminen jatkuu hankesuunnittelun edetessä.
Urheilupuiston hankesuunnittelun jatkotoimia
Alustava hankesuunnitelma tuodaan tiedoksi 16.9.2026 hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan kokoukseen ja 17.9.2026 kaupunkiympäristölautakunnan kokoukseen. Lautakuntien käsittelyn jälkeen alustava hankesuunnitelma menee kaupunginhallituksen kautta valtuustolle tiedoksi.
Alustavaan hankesuunnitelman jatkotyöstämiseksi haetaan evästystä hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalta ja kaupunkiympäristölautakunnalta. Valtuusto käsittelee urheilupuiston hankesuunnitelmaa arviolta syksyllä 2027. Alustavassa hankesuunnitelmassa esitettyjen eri vaihtoehtojen investointimäärärahoja ei ole täysimääräisesti sisällytetty valmisteilla olevaan, vuoden 2027 talousarvio- ja suunnitelmaehdotukseen, mikä tarkoittaa sitä, että mikäli hankkeessa edetään, tulee valittavalle etenemisvaihtoehdolle varata erikseen määräraha vuoden 2028-2030 taloussuunnittelussa.
Liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen on kokouksessa läsnä asian käsittelyn ajan.
Esityslistan liitteenä on alustava hankesuunnitelma, FCG:n tekonurmiselvitys lauhdelämmöllä, Ramboll Finlandin Päijät-Hämeen jäähalliselvitys, Jääkiekko- ja Taitoluisteluliiton kannanotto.
Jatkokäsittely Kaupunginhallitus