Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 82



 

 

Toimeenpanomääräysten antaminen valtuuston 18.3.2024 kokouksessaan tekemistä päätöksistä

khall 25.03.2024 § 82  

319/00.01.03.01/2024  

 

 

 

 

Päätös Ehdotukset hyväksyttiin.

Kohdan 2 osalta kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kaupunginhallitus merkitsee valtuustoaloitteet tiedoksi.

Vesilintujen talviruokintaa koskevan aloitteen osalta kaupunginhallitus toteaa,  että valtuusto on käsitellyt ja päättänyt asiasta  kokouksessaan 5.2.2024. Ko. aloitteessa ei tule esille seikkoja, joiden pohjalta sitä olisi tarkoituksenmukaista uudelleen valmistella ja käsitellä uudelleen. Kaupunginhallitus päättää edellä olevaan perustuen, ettei se laita kyseistä aloitetta valmisteltavaksi.

Hoitopaikkatakuuta sekä sukupuolten välisten oppimiserojen selvittämistä koskevat aloitteet ohjataan valmisteltavaksi hyvinvoinnin toimialalle.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. todeta valtuuston kokouksessa 18.3.2024 tehdyt päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneiksi ja valtuuston päätösvaltaan kuuluviksi ja

2. panna ne täytäntöön.

 

Toimivalta Kuntalaki 39 § ja Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 §             

Valmistelija  johdon assistentti Teija Lepinsalo
puh. 050 595 1428, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuudenvalvonnas-ta.

 

Kokouksessa jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:

- Vesilintujen talviruokinnan jatkaminen Hiidenhaudassa Heinolassa
- Sukupuolten välisten oppimiserojen selvittäminen peruskouluissa Heinolassa
- Hoitopaikkatakuu Heinolaan