Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 26.01.2024/Pykälä 6


 

 

Presidentinvaalien 2024 ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen

kevaltk 26.01.2024 § 6  

720/00.00.00.01/2023  

 

 

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päättää tarkastaa ajoissa ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaneet ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavaa tarkastamista, ja havainnut puutteellisuuksia ja epäselvyyksiä ennakkoäänestysasiakirjoissa.

Keskusvaalilautakunta on ennakkoäänestysasiakirojen vähäisistä huomaamattomuudesta johtuvasta puutteellisuudesta johtuen hankkinut lisäselvitystä tietyistä asiakirjoista. Kyseisissä tapauksissa (21 kpl) vaalitoimitsijan tai äänestäjän allekirjoitus on puuttunut. Lisäselvitytyksen perusteella on voitu varmistua äänioikeustietojärjestelmästä saadusta selvityksestä äänestämisen tarkka ajankohta ja kirjauksen järjestelmään tehneen vaalitoimitsijan sekä ja äänestäjän henkilöllisyys tai muun luotettavan lisäselvityksen perusteella. Tämän lisäksi äänestäjän allekirjoituksen puuttuessa keskusvaalilautakunnan sihteeri on henkilökohtaisesti keskustellut  äänestäjän kanssa, jos hänen yhteystietonsa ovat olllet saataville. Kaiken lisäselvityksen johdosta on voitu vakuuttua siitä, että äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin ja todeta selvitys riittäväksi.

Tämän lisäksi keskusvaalilautakunta päättää jättää ennakkoäänestyksen osalta ottamatta huomioon kaksi (2) ennakkoäänestysasiakirjaa. Ensimmäisen äänestäjän osalta äänestäjä on äänestäjän on mahdollisesti äänestänyt laitoksessa, mutta  keskusvaalilautakunta ei ole voinut varmistua henkilön äänioikeuden käyttämisestä, sillä äänestäjän allekirjoitus puuttuu ja ko. henkilöä ei ole tavoitettu lisäselvityksen osalta. Toisen hylätyn ennakkaäänen osalta keskusvaalilautakunta hylkää äänen, koska laitoksessa äänestäneellä henkilöllä ei ole äänioikeutta, koska hän on ulkomaan kansalainen.

Keskusvaalilautakunta tarkastaa kaksitoista (12) kirjeäänestysasiakirjaa. Näistä keskusvaalilautakunta hyväksyi yksitoista (11) ja jätti huomioimatta yhden. Syynä huomioon jättämiseen oli se, että kirjeäänestyksen lähetekirje on niin puutteellinen, ettei keskusvaalilautakunta varmasti voinut vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin. Kyseisessä kirjeäänestyksestä puuttuu todistajan tiedot ja allekirjoitukset ja  puuttuminen kirjeäänestyksen osalat oli niin merkittävä ja aiheutti siten huomioon ottamatta jättämisen.

Tämän keskusvaalilautakunta merkitsee pöytäkirjaan, että yhden äänestäjän henkilökortti oli äänestäjän huolimattomuudesta joutunut vaalikuoren sisään. Keskusvaalilautakunnan sihteerin, äänestäjän ja neljän vaalitoimitsijan läsnäollessa vaalisalaisuus säilyttäen hänen henkilökorttinsa poistettiin vaalikuoresta ja palauttettiin äänestäjälle ja hänen äänensä vaihdettiin uuteen vaalikuoreen.

Yksi lähetekuori ei saapunut Heinolan keskusvaalilautakunnalle ajoissa.

Keskusvaalilautakunta tarkastaa oikeusministeriön laatiman oikeusohjeessa tarkoitetulla tavalla ja laskee hyväksyttyjen vaalikuorten ja ennakkoäänestysasiakirjojen lukumäärän  äänestysalueittain seuraavasti:

001 Pohjoinen, lukumäärä yhteensä 1860, joista miehiä 900
002 Läntinen, lukumäärä yhteensä 1832, joista miehiä 791
003 Itäinen lukumäärä yhteensä 1765, joista miehiä 740
004 Eteläinen lukumäärä yhteensä 1662, joista miehiä 768.

Yhteensä 7119, joista miehiä 3199.

 

Esittelijä kaupunginlakimies Joentausta, Teppo

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa ennen kokousta saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat.

 

Toimivalta Vaalilaki 63 §  

 

Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Teppo Joentausta, puh. 044 469 4361, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Vaalilain 63 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä. Määräajan jälkeen saapuneet lähetekuoret jätetään niitä avaamatta huomioon ottamatta.

 

  Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:

 

1)     ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;

 

2)     vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva taikka muu asiaton merkintä;

 

3)     lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin, tai päätellä, kuka on äänestänyt; taikka

 

4)     kotiäänestyksen lähetekirjeestä puuttuu 54 §:ssä tarkoitetun henkilön nimikirjoitus.

 

Äänestyksen huomioon ottamatta jättämisestä on tehtävä merkintä kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan, johon on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen ja -kuorineen.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittaneet ennakkoäänestysasiakirjojen valmistavaa tarkastamista, ja mahdolliset puutteelliset tai epäselvät ennakkoäänestysasiakirjat tuodaan keskusvaalilautakunnan kokoukseen tarkastettavaksi.?

 

 

Kun ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettu, kunnan keskusvaalilautakunnan on lajiteltava hyväksytyt vaalikuoret äänestysalueittain sekä laskettava vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja merkittävä lukumäärät pöytäkirjaan. Hyväksytyt vaalikuoret on äänestysalueittain lajiteltuina ja lähetekirjeistä erotettuina säilytettävä avaamattomina varmassa tallessa.

 

Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen tapahtuu myös vaalilain 63 §:n mukaisesti. Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

                            Äänestys on jätettävä huomioon ottamatta (63 §), jos:

 

1)     ennakkoon äänestänyttä henkilöä ei ole otettu äänioikeusrekisteriin;

 

2)     vaalikuoreen on tehty äänestäjää tai ehdokasta koskeva tai muu asiaton merkintä;

 

3)     lähetekirje on niin puutteellinen tai epäselvä, ettei varmasti voida vakuuttua, onko äänestys tapahtunut laissa säädetyin tavoin tai päätellä, kuka on äänestänyt;

 

Kirjeäänestys on edellä tarkoitettujen syiden lisäksi jätettävä huomioon ottamatta (66g §), jos:

 

1)     kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta;

 

2)     kirjeäänestyksen vaalikuori on avonainen ja voidaan päätellä, että avonaisuus johtuu muusta kuin vaalikuoren teknisestä toimimattomuudesta tai muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin;

 

3)     kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat laissa säädetyt läsnä olleiden todistajien allekirjoitukset ja heitä koskevat tiedot.                          

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri on yhdessä avustavan henkilökunnan kanssa suorittanut kirjeäänestysasiakirjojen valmistavaa tarkastamista.

 

Keskusvaalilautakunta tekee päätöksen siitä, hyväksytäänkö kirjeäänestys vai jätetäänkö se ottamatta huomioon. Jos kirjeäänestys jätetään ottamatta huomioon, siitä tehdään merkintä keskusvaalilautakunnan kokouksessa pidettävään pöytäkirjaan. Pöytäkirjaan on liitettävä huomioon ottamatta jätetty vaalikuori lähetekirjeineen.

 

Kirjeäänestyksen lähetekuoret, jotka ovat saapuneet keskusvaalilautakuntaan mainitun määräajan (26.01.2024 klo 19) jälkeen, jätetään avaamattomina huomioon ottamatta. Jokaiseen tällaiseen avaamattomaan lähetekuoreen on tehtävä merkintä siitä, minä päivänä ja mihin kellonaikaan kuori on saapunut keskusvaalilautakuntaan. Kuoret arkistoidaan kaupungin arkistoon.

 

Tiedoksianto Hämeen vaalipiirilautakunta