Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 29


Arviointikertomuksen 2022 vastineet

 

 

Vastineet Arviointikertomukseen 2022 valtuustolta (valt. 4.9.2023 § 41)

tarkltk 28.09.2023 § 29  

15/00.03.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee annetut Arviointikertomuksen 2022 vastineet tiedokseen.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö § 63 

 

Valmistelija toimialasihteeri Maria Laakkonen, puh 044769 4241, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Tarkastuslautakunta jätti arviointikertomuksensa Heinolan kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi 25.5.29023. Samalla tarkastuslautakunta esitti, että valtuusto pyytää arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin vastaukset kaupunginhallitukselta ja lautakunnilta niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa lokakuun loppuun mennessä. Vastauksia pyydettiin seuraaviin kysymyksiin:

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, käyntikortti, Fontti

Kuvaus luotu automaattisesti

 

 

 Valtuusto on kokouksessaan 12.6.2023 päättänyt, että se pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista huomioista kirjalliset vastaukset erikseen lautakunnilta omaan osuuteensa sekä kaupunginhallitukselta koko arviointikertomukseen niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa viimeistään 9.10.2023.

 

Kuntalain 121 §:n mukaan kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kaupunginhallitus käsitteli vastaukset ja toimenpiteet vuoden 2022 arviointikertomukseen kokouksessaan 28.8.2023. Toimialat ovat omalta osaltaan käsitelleet havainnot ja antaneet vastauksia, jotka on koottu yhteen kaupunginhallituksen käsittelyyn. Tämä kooste toimii myös kaupunginhallituksen antamana vastauksena arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin ja toimialat käsittelevät omat oheisessa koosteessa olevat vastauksensa erikseen lautakunnissa. Kooste on annettu 4.9.2023 kokoontuvalle valtuustolle vastauksena vuoden 2022 arviointikertomuksen huomioihin ja suosituksiin.

 

Tarkastuslautakunta on nyt saanut vastineet valtuuston (4.9.2023 § 41) käsittelyn jälkeen.

 

Esityslistan liitteenä vastineet vuoden 2022 arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin.