Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 72


 

 

Liikuntapalvelujen kesän 2023 tapahtuman taksa

hyvoltk 26.09.2023 § 72  

562/02.05.00.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että se hyväksyy kesän 2023 tapahtuman taksan seuraavasti:
Yksityinen turnaus 15.7.2023 180 € (sis. alv.)

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 § 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria

 

Valmistelu 1.3.2023 alkaen kaikki vuokrattavat tilat laskutetaan hyvinvointilautakunnan päättämien taksojen mukaisesti. Taksoihin esitettiin lisättäväksi mm. urheilupuiston tapahtuma- ja turnaustaksat sekä raviradan erilaisten tilaisuuksien taksat.

 

Hyvinvointilautakunta päätti 20.4.2023 kokouksessaan § 30 liikuntapalvelujen taksoista 1.5.2023 alkaen. Hyvinvointilautakunnan päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus 5.5.2023. Näin ollen lautakunnan päättämät taksat eivät ole lainvoimaisia.

 

Kesällä 2023 tuli nopealla aikataululla turnaus, jolle ei oltu oikaisuvaatimuksen johdosta liikuntapalvelujen taksoissa määritelty hintaa. Näin ollen se tulee päättää erikseen jälkikäteen lautakunnassa.

 

Kesällä 2023 järjestettyyn tapahtumaan esitetään 20.4.2023 hyvinvointilautakunnan kokouksessa esitettyjä taksoja. Näin tapahtuman taksa muodostuu seuraavasti :

Yksityinen turnaus 15.7. klo 12-18, pienelle nurmelle kaksi kenttää, (viivat tehty), 30 € / h. Esitettävä taksa sisältää arvolisäveron.

 

Vuokra laskutetaan syyskuun aikana, kun lautakunta on hyväksynyt pykällässä esitetyn päätöksen.

 

Hyvinvointilauta käsittelee syksyn aikana oikaisuvaatimuksen kohteena olevan, varsinaisen liikuntapalvelujen taksakokonaisuuden.

 

Tiedoksianto sähköposti   Liikuntapalveluiden palveluasiantuntija

 

liikjaos 05.09.2023 § 16 

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne

 

Päätösehdotus Liikuntajaosto esittää hyvinvointilautakunnalle, että se hyväksyy kesän 2023 tapahtuman taksan seuraavasti:
Yksityinen turnaus 15.7.2023 180 € (sis. alv.)

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 § 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria

 

Valmistelu Hyvinvointilautakunta päivitti 21.2.2023 kokouksessaan 17 § toimintaohjetta ja kohta 2.9 kohta poistettiin. Kohta 2.9 Erillisten (linjausten ulkopuolisten), yksittäisten pienten tapahtumien ja turnausten käyttövuoromaksuista päättää toimintayksikön esimies.

 

1.3.2023 alkaen kaikki vuokrattavat tilat laskutetaan hyvinvointilautakunnan päättämien taksojen mukaisesti. Taksoihin esitettiin lisättäväksi mm. urheilupuiston tapahtuma- ja turnaustaksat, raviradan erilaisten tilaisuuksien taksat.

Hyvinvointilautakunta päätti 20.4.2023 kokouksessaan § 30 Liikuntapalvelujen taksoista 1.5.2023 alkaen. Hyvinvointilautakunnan päätökseen tuli oikaisuvaatimus 5.5.2023. Näin ollen lautakunnan päättämät taksat eivät ole lainvoimaisia.

Kesällä 2023 tuli nopealla aikataululla turnaus, jolle ei ole oikaisuvaatimuksen johdosta liikuntapalvelujen taksoissa määritelty hintaa. Näin ollen se tulee päättää erikseen jälkikäteen lautakunnassa.

 

Kesällä 2023 järjestettyyn tapahtumaan esitetään 20.4.2023 hyvinvointilautakunnan kokouksessa esitettyjä taksoja. Näin tapahtuman taksa muodostuu seuraavasti.

 

 Yksityinen turnaus 15.7. klo 12-18, pienelle nurmelle kaksi kenttää, (viivat tehty), 30 € / h.
Esitettävä taksa sisältää arvolisäveron.

Vuokra laskutetaan syyskuun aikana, kun lautakunta on hyväksynyt pykällässä esitetyn päätöksen. Hyvinvointilauta käsittelee syksyn aikana oikaisuvaatimuksen allaolevan varsinaisen liikuntapalvelujen taksakokonaisuuden.

 

Jatkokäsittely hyvinvointilautakunta