Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 26.09.2023/Pykälä 69


 

 

Heinolan Edustuskiekontuki ry:n ja hyvinvointitoimialan yhteistyösopimus kaudelle 2023-2024

hyvoltk 26.09.2023 § 69  

960/12.04.01/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Hyvinvointipäällikkö Mäkilä tämän asian käsittelyn aikana.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että 

1. se hyväksyy Heinolan Edustuskiekontuki ry:n ja hyvinvointitoimialan välisen yhteistyösopimuksen, jossa Heinolan Edustuskiekontuki ry:n käyttämät jäähallin oheistilojen vuokrat kuitataan peruskoululaisille jaettavilla pelipasseilla ja kaupungille jaettavaksi annettavalla lippupaketilla.

2. kirjallinen yhteistyösopimus tehdään kaudelle 2023-2024

3. liikuntapalvelujohtaja valmistelee ja allekirjoittaa sopimuksen.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23 § 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria

 

Valmistelu Heinolan Edustuskiekontuki ry käynnisti toimintansa kesällä 2023. Joukkue pelaa 2 divaria nimellä Peliitat. Peliitat on Heinolassa jäälajiseuroista korkeimmalla sarjatasolla pelaava joukkue.

 

Heinolan Edustuskiekontuki ry toivoo käyttöönsä otteluaikoina päätybaarin ja myyntitilan. Lisäksi he toivovat omaan käyttöönsä 1 pukukopin ja kuivauskaapin. Päätybaarin tila voi olla myös muiden jäähallilla toimivien seurojen käytössä mm. tapahtumissa. Anniskelu-oikeudesta vastaa kuitenkin Heinolan Edustuskiekontuki ry.

 

Jäähallin päätybaarin ja myyntitilan vuokrahinta suhteutettuna muihin vastaaviin vuokrasopimuksiin on 4 098,24 €. Pukukoppeja ei ole vuokrattu, joten niistä ei ole vertailukelpoista hinta-arviota.

 

Vastineeksi vuokrahinnasta Heinolan Edustuskiekontuki ry antaa koululaispassit kaikille Heinolan peruskoululaisille. Passeilla peruskouluikäiset pääsevät maksutta kaikkiin Peliittojen sarjapeleihin. Lisäksi he antavat kaupungille 150 kpl lippupaketin jaettaviksi esimerkiksi etsivän nuorisotyön kautta. Näiden lippupakettien kustannusarvio on 5 750 €.

 

Tiedoksianto sähköposti  Liikuntapalveluiden palveluasiantuntija

   talouspalvelut

 

 

 

liikjaos 05.09.2023 § 13 

 

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin

Kokous keskeytettiin Heinolan Edustuskiekon tuki ry:n esittelyn ajaksi klo 18:01-18:24

Kaupunginhallituksen edustaja Väli-Torala saapui tämän asian käsittelyn aikana.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne

 

Päätösehdotus Liikuntajaosto päättää esittää hyvinvointilautakunnalle että

1. se hyväksyy Heinolan Edustuskiekontuki ry:n ja hyvinvointitoimialan välisen yhteistyösopimuksen, jossa Heinolan Edustuskiekontuki ry:n käyttämät jäähallin oheistilojen vuokrat kuitataan peruskoululaisille jaettavilla pelipasseilla ja kaupungille jaettavaksi annettavalla lippupaketilla.

2. tehdään kirjallinen yhteistyösopimus kaudelle 2023-2024

3. liikuntapalvelujohtaja valmistelee ja allekirjoittaa sopimuksen.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 § 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria

 

Valmistelu Heinolan Edustuskiekontuki ry käynnisti toimintansa kesällä 2023. Joukkue pelaa 2 divaria nimellä Peliitat. Peliitat on Heinolassa jäälajiseuroista korkeimmalla sarjatasolla pelaava joukkue.

Heinolan Edustuskiekontuki ry toivoo käyttöönsä otteluaikoina päätybaarin ja myyntitilan. Lisäksi he toivovat omaan käyttöönsä 1 pukukopin ja kuivauskaapin. Päätybaarin tila voi olla myös muiden jäähallilla toimivien seurojen käytössä mm. tapahtumissa. Anniskelu-oikeudesta vastaa kuitenkin Heinolan Edustuskiekontuki ry.

Jäähallin päätybaarin ja myyntitilan vuokrahinta suhteutettuna muihin vastaaviin vuokrasopimuksiin on 4 098,24 €. Pukukoppeja ei ole vuokrattu, joten niistä ei ole vertailukelpoista hinta-arviota.
 

 Vastineeksi vuokrahinnasta Heinolan Edustuskiekontuki ry antaa koululaispassit kaikille Heinolan peruskoululaisille. Passeilla peruskouluikäiset pääsevät maksutta kaikkiin Peliittojen sarjapeleihin. Lisäksi he antavat kaupungille 150 kpl lippupaketin jaettaviksi esimerkiksi etsivän nuorisotyön kautta. Näiden lippupakettien kustannusarvio on 5 750 €.

Heinolan Edustuskiekontuki ry:n edustajia on paikalla tämän asian käsittelyn aikana.

 

Jatkokäsittely hyvinvointilautakunta