Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 153



 

 

Edustajan nimeäminen TTA-Säätiö sr:n hallitukseen

khall 19.06.2023 § 153  

746/00.04.02/2023  

 

 

 

 

Päätös Ehdotukset hyväksyttiin.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää omalta osaltaan suostua TTA-Säätiö sr:n ehdotukseen, että Heinolan kaupunki nimeää yhden hallituksen jäsenen.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että Heinolan musiikkiopisto nimeää TTA-Säätiö sr:n hallituksen jäsenen.

Kaupunginhallitus osaltaan ehdottaa, että toimikausien pituus olisi kaksi vuotta ja enimmäistoimikausien määrä rajataan kolmeen.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 § 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Jari Parkkonen
puh. 0400 862 977, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu  Asianajotoimisto Lehtinen & Koponen Oy on 16.5.2023 toimittanut Heinolan musiikkiopistolle osoitetun pyynnön, jossa pyydetään nimeämään edustaja TTA-Säätiö sr:n hallitukseen.

TTA-Säätiö sr on Hollolassa 5.1.2015 kuolleen Teuvo Anttilan testamentin perusteella vuonna 2018 rekisteröity yleishyödyllinen säätiö. Säätiön tehtävä on huolehtia Teuvo Anttilan omien sävellysten, partituurien ja kirjoitusten julkaisemisesta ja säilyttämisestä sekä myöntää avustuksia hänen ja myös muiden tekijöiden sävellystaiteen teosten, partituurien ja kirjoitusten julkaisemiseen, esittämiseen ja muulla tavalla levittämiseen. Perustamisensa jälkeen säätiö on aloittanut toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan ja se on jakanut apurahoja erilaisiin tarkoituksensa mukaisiin kohteisiin.

 

Säätiön hallituksena on toiminut sen perustamisesta lähtien kolmehenkinen Päijät-hämäläisistä asianajajista koostuva hallitus. Nyt säätiön hallinto on saatu järjestetyksi ja hallitus pitää järkevänä testamentin tekijän tahto huomioiden muuttaa hallituksen kokoonpanoa niin, että hallitukseen saataisiin myös sävellystaiteen ja musiikkialan parissa toimivia henkilöitä. Tällaisten henkilöiden ammattiataito tukisi parhaiten säätiön yleishyödyllistä tarkoitusta.

 

Tästä syystä hallitus haluaisi toteuttaa säätiön sääntöjen muutoksen, jonka mukaan TTA-säätiön kolmehenkisen hallituksen kaksi jäsentä nimitettäisiin toimikausikseen ulkopuolisten musiikin alalla Päijät-Hämeessä toimivien tahojen toimesta. Toimikaudeksi hallitus esittää kahta vuotta. Yhtä hallituksen jäsentä esitetään nimitettäväksi Suomen Asianajajaliiton Päijät-Hämeen osaston toimesta.

Hallitus pyytää saada suostumuksen sille, että Heinolan kaupunki/Heinolan musiikkiopisto voitaisiin nimetä säätiön uusissa säännöissä hallituksen jäsenen asettajaksi. Lisäksi hallitus pyytää nimeämään edustajan hallituksen jäseneksi.

 

Tiedoksianto  virallinen ote Asianajotoimisto Lehtinen & Koponen Oy
                          nimetty

  sähköposti  talouspalvelut