Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 45



 

 

Päijät-Hämeen alueellinen hyvinvointiraportti 2022

hyvoltk 09.05.2023 § 45  

694/00.04.01/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää merkitä asian tiedoksi

 

Toimivalta hallintosääntö 23§ 

 

Valmistelija hyvinvointipäällikkö Kirsi Mäkilä 044 797 8577, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ensimmäinen hyvinvointiraportti on lain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä 7 § 3 momentin mukainen raportti alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä. Hyvinvointiraportti sisältää tilannekuvan vuodelta 2022, joka oli viimeinen vuosi, jolloin kunnat ja hyvinvointikuntayhtymä järjestivät sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja Päijät-Hämeessä.

 

 Hyvinvointiraportti koostuu yhteenveto-osasta, kuntien ja hyvinvointialueen sote-toimialojen tilannetta ja toimintaa kuvaavista kunta- ja toimialakorteista sekä lakisääteisten erillissuunnitelmien (alueellinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi, ehkäisevän työn toimintasuunnitelma, ravitsemusterveyden edistämisen suunnitelma) toteutumisen arvioinneista. Vuonna 2022 hyvinvointikuntayhtymän ja kuntien välisissä palvelusopimuksissa oli mukana hyte-liite, jonka toteutumisen arviointi sisältyy myös raporttiin.

 

Valtakunnallisten hyvinvoinnin tilaa kuvaavien indikaattorien osalta haasteena on maassamme tiedonsaannin hitaus. Käytettävissä olevat tunnusluvut ovat tämän vuoksi pääsääntöisesti vuosilta 2020 ja 2021. Raportti sisältää FCG:llä teetetyn PYLL-indikaattorin tulokset.

Tämän hyvinvointiraportin kokoamisesta ja kirjoittamisesta on vastannut hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja yhdyspintatyön asiantuntijayksikkö. Raportin toivotaan olevan hyödyksi alueen kunnille ja muille toimijoille niiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyössä.

Hyvinvointipäällikkö Kirsi Mäkilä esittelee hyvinvointiraportin olennaiset osiot kokouksessa.

Esityslistan liitteenä on Päijät-Hämeen alueellinen hyvinvointiraportti 2022.

 

Tiedoksianto sähköposti   kaupunginhallitus