Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 32



 

 

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen, LIITU-tutkimus v. 2022

hyvoltk 20.04.2023 § 32  

561/12.04.00/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen poistui tämän asian keskustelun jälkeen.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että se merkitsee asian tiedoksi.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 §  

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen Maria

 

Valmistelu Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus on kansallinen 7-15-vuotiaiden liikkumista, liikuntakäyttäytymistä ja -kulttuuria laajasti kartoittava seurantatutkimus. Raportti käsittelee kyseisen ikäryhmän lapsilta ja nuorilta maalis-kesäkuussa 2022 sähköisillä kyselyillä (n = 10 098) ja liikemittareilla (n = 1 525) kerättyä aineistoa.

 

61 % kaikista 7-15-vuotiaista arvioi liikkumisensa lisääntyneen viimeisen 12 kuukauden aikana, mutta vain 36 % raportoi saavuttavansa liikkumissuosituksen, mikä on pienempi osuus kuin vuonna 2018 (38 %). Liikemittarilla mitatut tulokset ovat samansuuntaiset; liikkumissuosituksen saavutti mitatusti vuonna 2022 33 % lapsista ja nuorista. Mittari-aineiston mukaan lasten ja nuorten liikkumisesta suurin osa kertyi 5-10 minuuttia kerrallaan kestäneistä jaksoista.

 

Valtaosa lapsista ja nuorista liikkui omatoimisesti ja noin puolet urheiluseuroissa, tosin näin tekevien osuudet olivat pienentyneet kaikissa ikäluokissa. Vuonna 2022 yleisimmin käytettyjä liikuntapaikkoja olivat kevyen liikenteen väylät, oma tai kaverin piha sekä aito luonto. Luonnossa viikoittain liikkuneiden osuus oli kasvanut merkittävästi vuodesta 2016. Yleisimmät lasten ja nuorten raportoimat vapaa-ajan liikkumismuodot olivat talvella hiihto, jalkapallo, luistelu, jääkiekko ja laskettelu, kesällä jalkapallo, uinti, pyöräily ja frisbeegolf.

 

Liikuntapalvelujohtaja Maria Kaikkonen on kokouksessa läsnä asian käsittelyn aikana.

 

 Esityslistan liitteenä on LIITU-tutkimuksen raportti.

 

 

 

 

 

liikjaos 05.04.2023 § 11 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne

 

Päätösehdotus Liikuntajaosto päättää lähettää asian hyvinvointilautakunnalle tiedoksi.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 § 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen Maria

 

Valmistelu Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa (LIITU) -tutkimus on kansallinen 7-15-vuotiaiden liik­kumista, liikuntakäyttäytymistä ja -kulttuuria laajasti kartoittava seurantatutkimus. Raportti käsittelee kyseisen ikäryhmän lapsilta ja nuorilta maalis-kesä­kuussa 2022 sähköisillä kyselyillä (n = 10 098) ja liike­mittareilla (n = 1 525) kerättyä aineistoa.

61 % kaikista 7-15-vuotiaista arvioi liikkumisensa lisääntyneen viimeisen 12 kuukauden aikana, mutta vain 36 % raportoi saavuttavansa liikkumissuosituksen, mikä on pienempi osuus kuin vuonna 2018 (38 %). Liikemittarilla mitatut tulokset ovat samansuuntaiset; liikkumissuosituksen saavutti mitatusti vuonna 2022 33 % lapsista ja nuorista. Mittari-aineiston mukaan lasten ja nuorten liikkumisesta suurin osa kertyi 5-10 minuuttia kerrallaan kestä­neistä jaksoista.

Valtaosa lapsista ja nuorista liikkui omatoimisesti ja noin puolet urheiluseuroissa, tosin näin tekevien osuudet olivat pienentyneet kaikissa ikäluokissa. Vuonna 2022 yleisimmin käytettyjä liikuntapaikkoja olivat kevyen liikenteen väylät, oma tai kaverin piha sekä aito luonto. Luonnossa vii­koittain liikkuneiden osuus oli kasvanut merkittävästi vuodesta 2016. Yleisimmät lasten ja nuorten rapor­toimat vapaa-ajan liikkumismuodot olivat talvella hiihto, jalkapallo, luistelu, jääkiekko ja laskettelu, kesällä jalkapallo, uinti, pyöräily ja frisbeegolf.

LIITU-tutkimus on asiakirjan liitteenä.

 

Jatkokäsittely Hyvinvointilautakunta