Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.02.2023/Pykälä 13



 

 

Lapsi- ja nuorisoparlamentti 2022

tekltk 16.02.2023 § 13  

17/00.02.05/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja poistui asian käsittelyn aikana.

Pöytäkirjan liitteenä on kooste lapsi- ja nuorisoparlamentin esittämistä kehittämisideoista.

 

Esittelijä teknisen toimen johtaja Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä lapsi- ja nuorisoparlamentin kehittämisehdotukset tiedoksi ja

2. antaa kehittämisehdotuksiin valmistelutekstin mukaiset vastaukset sekä sitoutua vastauksissa esitettyihin kehittämistoimiin.

 

Toimivalta Hallintosääntö luku 5 § 23.4 

 

Valmistelija teknisen toimen johtaja Keijo Houhala, p. 050 091 8597, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

 rakennuspäällikkö Ari Matteinen, p. 0500 497 251, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

 palvelupäällikkö Elsi Lääveri, p. 044 797 6927

 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

 kaupunginpuutarhuri Eve Vanne, p. 0500 549 485

 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Seuraavassa luettelossa on tekniikkatoimialan

tehtäväalaan kuuluvia keskeisiä kehittämistoiveita sekä kommentointi

esitysten toteuttamismahdollisuuksiin:

 

Bussipysäkkiä tulisi siivota paremmin ja korjata

Bussipysäkkien siisteydestä vastaa useampi taho ja niiden siisteyteen kiinnitetään huomiota. Kaivokadun pysäkeiltä tulee eniten palautetta, mutta siellä myös eniten käyttäjiä.

 

Peruskierroksella siivotaan roskat ja tumpit maasta. Pesuauton käyttömäärät ovat rajallisia ja toisinaan pysäkki on epäsiisti.

 

Pysäkkien korjaaminen pyritään hoitamaan lyhyellä aikataululla ja määrärahojen puitteissa. Toisinaan pysäkkeihin kohdistuu suurta ilkivaltaa ja silloin korjaamiseen kuluva aika voi olla pidempikin

 

Lisää roskiksia kylpylän rantaan ja skeittiparkille

Roskiksia on lisätty melkein vuosittain kylpylän rannalle ja siellä kesätyöntekijät tyhjentävät ne päivittäin. Viikonlopun jäljiltä, jos työntekijää ei ole ollut paikalla, siisteysongelma on suurin.

 

Valitettavasti ilkivaltaa esiintyy myös roskiksien kohdalla. Isot roskikset heitettiin veteen. Kun laitoimme roskikset kiinni, niin ne poltettiin. Tästä huolimatta yritämme jälleen parantaa roskiksien saatavuutta mm. kokeilla muutaman metallisen roska-astian lisäämistä.

 

Koulunmatkalla vaaranpaikkoja huonokuntoisten katujen vuoksi

 

Koulujen läheisyydessä oleviin tienylityspaikkoihin kiinnitetään huomiota ja niiden turvallisuutta parannetaan mm. keskisaarekkeiden avulla. Useille suojateille on asennettu smartlight-älyvalaistus, joka kirkastuu automaattisesti havaitessaan jalankulkijan lähestyvän suojatiealuetta. Asiasta on myös valmistelussa samaan aihepiiriin kuuluva vastaus valtuustoaloitteena.

 

Huonokuntoisia katuja, jalankulku- ja pyöräilyväyliä päällystetään määrärahojen puitteissa.

 

Kasvisruoka laadukkaammaksi

Kasvisruoan laatua parannetaan mm. proteiinilähteitä monipuolistamalla. Kuluvan vuoden aikana uusien makujen kehittämiseen tullaan osallistuttamaan myös oppilaat.

 

Saadut havainnot ovat hyviä asiakasnäkökulmia, joita huomioidaan palvelujeiden jatkokehittämisessä.

 

Tiedoksianto sähköposti  nuorisovaltuusto

   hyvinvointilautakunta

   kaupunginhallitus

 

 

Lapsi- ja nuorisoparlamentti 2022

tekltk 16.02.2023 § 13  

17/00.02.05/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja poistui asian käsittelyn aikana.

Pöytäkirjan liitteenä on kooste lapsi- ja nuorisoparlamentin esittämistä kehittämisideoista.

 

Esittelijä teknisen toimen johtaja Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää

1. merkitä lapsi- ja nuorisoparlamentin kehittämisehdotukset tiedoksi ja

2. antaa kehittämisehdotuksiin valmistelutekstin mukaiset vastaukset sekä sitoutua vastauksissa esitettyihin kehittämistoimiin.

 

Toimivalta Hallintosääntö §23 

 

Valmistelija palvelualuejohtaja Andersson Anne, puh. 0505951427, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Heinolan lapsi- ja nuorisoparlamentti järjestettiin valtuustosalissa 18.11.2022. Lapsi- ja nuorisoparlamenttiin oli kutsuttu kaikki valtuutetut, lautakuntien jäsenet ja kaupungin johtavat viranhaltijat kuulemaan ala-ja yläkoulujen sekä 2.asteen oppilaitosten oppilaskuntien kuulumisia.

 

 Oppilaskuntien edustus oli Kailaan kolmesta yksiköstä (Tommola, parakit ja Salpaus), Vierumäen, Sinilähteen, Kirkonkylän, Jyrängön ja Lyseomäen kouluista sekä Heinolan lukiosta.

 

 Lapsi- ja nuorisoparlamentissa oppilakunnat kertoivat kuulumisiaan sekä positiivisia asioita kotikaupungista. Lisäksi tiedoksi saatettiin kehittämisideoita hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseksi.

 Lapsi- ja nuorisoparlamentin tallenne on katsottavissa

 

 https://www.youtube.com/watch?v=dS2xKITkb1M

 

 Jokainen oppilaskunta esitti kehittämistoiveita joko oman koulun ympäristöön tai yleisemmin kaupunkiin liittyen. Heinolassa lasten ja nuorten mielestä hyviä asioita sekä kehittämiskohteet on listattu yhteen dokumenttiin liitteeksi.

 

 Muutamia poimintoja mitä Heinolassa on hyvää:

-          puistoja, leikkipuistoja, liikenneympyröitä on runsaasti.

-          hienoa luontoa on runsaasti.

-          liikennepuisto, pump-track-rata ovat hienot.

-          hyvät harrastusmahdollisuudet

-          siltasaari, rantapuisto, lintutarha

-          turvallinen ja kivoja ihmisiä

-          jättipuu

-          kirjasto

-          koulut ja oleskelupaikat

-          pyöräilyreitit maastossa

-          koripallohalli

-          junasilta

-          uusi Kailaan koulurakennus

-          hautausmaa, jossa voi muistella läheisiä

-          lelukauppa, jossa on paljon leluja

-          tulee uusi iso kauppa ja iskä pääsee sinne töihin.

-          kippasuo/frisbeegolf

-          ulkokuntosalit

-          skeittihalli

-          uimahalli

-          pienet luokkaryhmät koulussa

-          hauskat tapahtumat

 

 Poimintoja kehittämiskohteista:

-          bussipysäkkejä pitäisi paremmin siivota ja korjata

-          huvi- ja vesipuisto ja vesiliukumäki

-          isompi skeittipuisto ja liikennepuisto

-          lisää roskiksia kylpylän rantaan ja skeittiparkille

-          karkkikauppa

-          eläinmuseo

-          kuntosali lapsille

-          koulumatkalla vaaran paikkoja huonokuntoisten katujen vuoksi.

-          Puksu-juna

-          ulkoporeallas uimahallille

-          lapsille enemmän tekemistä uimahallille

-          enemmän vaateliikkeeitä nuorille ja kauppakeskus

-          Nuorisotilan kehittäminen, sekä Pleissin aukeaminen aikaisemmin.

-          enemmän oleskelupaikkoja nuorisolle

-          kasvisruoka laadukkaammaksi

 

Esityslistan liitteenä on kooste lapsi- ja nuorisoparlamentin esittämistä kehittämisideoista.

 

Tiedoksianto sähköposti  tekninen lautakunta

   koulutusjohtaja