Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 4



 

 

Lupa- ja valvontalautakunnan lausunto ehdotukseen Lahden seudun jätetaksaksi 1.7.2023 alkaen

luvaltk 25.01.2023 § 4  

82/00.04.01/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Pöytäkirjan liitteenä on Ote Lahden seudun jätelautakunnan pöytäkirjasta 15.12.2022 ja Ehdotus jätetaksaksi 1.7.2023 alkaen.

 

Esittelijä vastaava ympäristönsuojelutarkastaja Laitinen, Tarja

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää antaa Lahden seudun jätelautakunnalle seuraavan lausunnon ehdotuksesta jätetaksaksi 1.7.2023 alkaen:

-Taksan tulisi ohjata kohti jätehuollon etusijajärjestystä (jätteen synnyn välttäminen, uudelleenkäyttö, kierrätys ensisijaisesti aineena ja toissijaisesti energiana, viimeisenä vaihtoehtona kaatopaikka).

-Taksan tulisi kannustaa jätteen määrän vähentämiseen ja lajitteluun, esimerkiksi alentamalla biojätteen ja pienempien astioiden maksuja.

-Ainakin suuntaa antavat hinnat olisi ollut hyvä olla ehdotuksessa nähtävillä.

-Hyvä, että monet lajitteluasemapalvelut säilyvät kotitalouksille maksuttomina. Tämä edesauttaa ympäristön puhtaana ja roskattomana pysymistä.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö luku 5 § 23.3 

 

Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Antti Pösö, p. 050 5651397 ja vastaava ympäristönsuojelutarkastaja Tarja Laitinen, p. 044 788 8660, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Taustaa

 

Jätetaksa on jätehuoltomääräysten lisäksi toinen jätehuoltoviranomaisen keskeinen sitova dokumentti, joka ohjaa jätehuoltoa alueella. Jätetaksassa määrätään kunnan vastuulle kuuluvan jätteenkuljetuksen ja jätteenkäsittelyn hinnoista.

 

Jätelain muutos aiheuttaa taksan kokonaisuudistuksen tarpeen. Biojätteen, kartonki-, muovi- ja lasipakkausjätteen sekä metallin pakollinen erilliskeräys siirtyy Salpakierron kuljetettavaksi jätelain muutoksen takia.

 

 Hinnoittelun periaatteet:

. Biojätteen, kartonki-, muovi- ja lasipakkausjätteen sekä metallin tyhjennyspalveluissa tyhjennyshintaan sisältyy myös käsin siirrettävien astioiden vuokra.

. Biojätteen, kartonki-, muovi- ja lasipakkausjätteen sekä metallin tyhjennyspalveluissa tullaan tarjoamaan tyhjennyspalvelua sekä käsin siirrettäville astioille että syväkeräysjäteastioille.

 . Monilokeropalvelua ei ehdoteta tarjottavaksi keräyksen alussa.

. Pakkausjätteiden tyhjennysmaksut ovat samat kaikille asiakkaille koko toimialueella, riippumatta kiinteistön sijainnista.

. Käsin siirrettävissä lasipakkaus- ja metalliastioissa on sama tyhjennyshinta astian koosta riippumatta.

. Käsin siirrettävissä muovi- ja pakkausastioissa astiakohtaisessa hinnoittelussa on kolme vaihtoehtoa. Hinnoittelumalli tarkentuu myöhemmin.

o sama tyhjennyshinta käsin siirrettävän astian koosta riippumatta

  o jokaisella astiakoolla on eri tyhjennyshinta

o tyhjennyshinta on jaoteltu astiakokojen mukaisiin luokkiin 140- 240 l ja 360-660 l.

 

Salpakierto Oy on aloittanut bio- ja pakkausjätteen kuljetusten kilpailuttamisen. Jätetaksassa päätetään kuljetusten hinnoittelusta. Urakan voittaneilla kuljetusyrityksillä on mahdollisuus tehdä hintoihin indeksitarkastus ennen kuljetusten aloittamista. Tämän vuoksi jätetaksaehdotuksen liitteissä ei ole hintoja.

 

Esityslistan liitteenä on Ote Lahden seudun jätelautakunnan pöytäkirjasta 15.12.2022 ja Ehdotus jätetaksaksi 1.7.2023 alkaen.

 

Tiedoksianto virallinen ote Lahden seudun jätelautakunta