Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 23.01.2023/Pykälä 3


Tuntikehys20232024lautakunta

 

 

Opetukseen käytettävät tunnit/opetusresurssi lukuvuonna 2023-2024

hyvoltk 23.01.2023 § 3  

37/12.00.01/2023  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Koulutusjohtaja Helander poistui tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää:

1. hyväksyä liitteen mukaisen opetusresurssisuunnitelman lukuvuodeksi 2023-2024 ja

2. valtuuttaa koulutusjohtajan tekemään mahdolliset tarvittavat pienimuotoiset opetusresurssisiirrot koulujen välillä, mikäli se on tarpeen esimerkiksi oppilasmäärien muuttumisen takia.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23 §   

 

Valmistelija koulutusjohtaja Pia Helander, puh. 050 556 5934,

 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Opetusresurssista yleensä

 

Hyvinvointilautakunta päättää vuosittain opetukseen käytettävästä viikkotuntimäärästä (tuntikehys). Opetusresurssisuunnitelmassa on käsitelty erikseen yleisopetuksen ja erityisopetuksen tuntimäärät. Yleisopetuksen tuntimäärä käsittää myös opettajien erityistehtäviin, kuten tukiopetukseen, kerhotyöhön ja määrättyihin lisätehtäviin osoitetut vuosiviikkotunnit.

 

Lukiossa tuntikehys sisältää myös lukioresurssitunnit, jotka ovat las-kennallisia lisäresursseja mm. ylioppilaskirjoituksiin liittyviin töihin. Pääosa opetus- ja koulutuspalveluiden palkkausmäärärahasta kuluu tuntikehyksen mukaisesti päätettyyn työhön. Opetuksen tuntikehys päätetään aina yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja sen vaikutus osuu puoliksi kahdelle talousarviovuodelle, joten kehyspäätös vaikuttaa seuraavankin talousarvion laadintaan.

 

Talousarvio

 

Valtuuston talousarviopäätöksen ( 11.12.2022) mukaan perusope-tuksen järjestämiseen on vuonna 2023 käytettävissä palkkarahaa n.7,3 milj. euroa (ei sisällä eläke- ja sosiaalimaksuja) ja lukiokoulu-tuksen järjestämiseen n. 1,07 milj. euroa. Lisäystä 2022 talousarvioon on noin 297 000 €. Opetuksen  palkkarahojen kasvu kohdentuu virkaehtosopimuksen mukaisten palkankorotusten kattamiseen.

 

 

Opetukseen varattavat tunnit

 

Esityksen mukaan perusopetukseen ja lukioon, sisältäen erityisopetuksen, varataan käytettäväksi yhteensä 2970 viikkotuntia (lukuvuonna 2022-2023 viikkotunteja oli 2974 eli 4 tuntia enemmän).

 

Perusopetukseen sisältäen erityisopetuksen tunnit varataan käytettäväksi 2634 viikkotuntia (lukuvuonna 2022-2023 oli 2635).

 

Lukiokoulutukseen varataan käytettäväksi 336 viikkotuntia (luku-vuonna 2022-2023 oli 339), jolla voidaan järjestää lukiokoulutus ja erityisopetusta lukio-opiskelijoille.

 

Perusopetuksen tuntikehyksestä on vähennetty tunteja suhteessa oppilasmäärän vähentymiseen 0-14 tuntia/yksikkö.

Oppilasmäärä Lyseonmäen yläkoulussa laskee lukuvuonna 2023-2024 lähes 30 oppilaalla, mutta nousee sitten seuraavana lukuvuonna lähes samalle tasolle kuin nyt.

 

Erityisen tuen pienryhmäopetukseen (luokkamuotoinen) tapahtuvaan erityisopetukseen on lisätty 25 opetustuntia, joka kohdentuu yläkoulun vuosiluokkiin sitomattomaan opetusryhmään.  Laaja-alaisesta erityisopetuksesta (koulussa oleva yhteinen tuki) on vähennetty yksi opetustunti suhteutettuna vähenevään oppilasmäärään.

 

Opetusresurssin mukauttaminen laskevaan oppilasmäärään on huomioitu  esityksessä. Tuntikehyksen ennakoiva vaikutus myös talousarviovuodelle 2024 tulee ottaa huomioon.

 

Maahanmuuttajien valmistava opetus ja S2-opetus

 

Maahanmuuttajien valmistavaan opetukseen ja S2-opetukseen (suomi toisena kielenä) varataan erikseen perusopetuksen tuntikehyksen ulkopuolelle yhteensä 55 viikkotuntia. Valmistavan opetuksen ja S2-opetuksen kustannukset kirjataan omaksi menokohdakseen ja niihin saadaan takautuvasti valtionavustusta toteutuneen oppilasmäärän mukaisesti.

 

Valmistavan opetuksen ja S2-opetuksen tuntikehys kohdennetaan kouluille tarpeen mukaan.

Vallitsevan maailman tilanteen vuoksi voi erityisesti valmistavan opetuksen tarve lisääntyä lukuvuoden aikana huomattavasti ja tällöin opetusryhmiä muodostetaan tarvelähtökohtaisesti.

 

Opetusresurssin valmistelu

 

Opetusresurssia on työstetty yhdessä rehtoreiden kanssa rehtorikokouksessa 13.12.2022 sekä 10.1.2023 Nuorisovaltuuston kokouksessa. Valmistelussa on pyritty huomioimaan oppilaiden tasapuolisuus palveluiden saamisessa huolimatta siitä, missä he Heinolassa asuvat. Koulujen tarpeet on pyritty huomioimaan monipuolisella tavalla.

 

Koulutusjohtaja Pia Helander on kokouksessa läsnä asian käsittelyn aikana.

 

Esityslistan liitteenä on opetusresurssisuunnitelma lukuvuodelle 2023-2024.

 

Tiedoksianto sähköposti  peruskoulut

   Heinolan lukio

   Heinolan nuorisovaltuusto