Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2022/Pykälä 111


 

 

Alle 70-vuotiaiden maksuvapautus kaupungin soveltavan ja erityisryhmien liikuntaryhmistä

hyvoltk 14.12.2022 § 111  

1157/02.05.00.00/2022  

 

 

 

 

Päätös Asia päätettiin palauttaa valmisteluun.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää, että liikuntapalvelujohtajalla on oikeus myöntää maksuvapautus vähävaraiselle kuntalaiselle kaupungin järjestämiin erityisryhmien ja soveltavan liikuntaryhmiin 1.1.2023 alkaen.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23§ 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria, puh. 0447978570, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Liikuntapalvelujen ryhmät ovat maksullisia alle 70-vuotiaille.  Ikäihmisillä on kuitenkin suuria eroja varallisuudessaan ja taloudelllisen tuen tulisi kohdentua henkilöihin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Syksyn 2022 aikana liikuntapalvelujen ikäihmisille suunnatuissa ryhmissä 23 prosenttia on alle 70 vuotta täyttäneitä.


Heinolan kansalaisopiston ryhmistä vähävarainen kuntalainen voi hakea alennusta tai maksuvapautusta. Suomen urheiluopiston Heinolan uimahallilla järjestettävistä ryhmistä vähävarainen kuntalainen voi hakea maksuvapautusta. Maksuvapautus on avoin hakemus, jossa tulee ilmoittaa tulot ja menot. Tavoitteena on tarkentaa yhteisiä kriteereitä yhdessä eri toimijoiden kanssa.

 

 Hallintosäännön 23§ mukaan lautakunta päättää oman toimialansa maksut jollei näistä ole säädetty muualla tai annettu toimivaltaa viranhaltijalle. Hyvinvointialan toimintaohjeessa on määritelty viranhaltijoille toimintavallat. Muutos toimintaohjeeseen tehdään seuraavan kokonaispäivityksen yhteydessä.

 

Tiedoksianto sähköpohti   liikunnan palveluneuvoja

 

 

liikjaos 30.11.2022 § 26 

 

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 Lisäksi liikuntajaosto ohjeisti tarkentamaan maksuvapautuksen perusteet.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne

 

Päätösehdotus Liikuntajaosto päättää esittää hyvinvointilautakunnalle, että liikuntapalvelujohtajalla on oikeus myöntää maksuvapautus vähävaraiselle kuntalaiselle kaupungin järjestämiin erityisryhmien ja soveltavan liikuntaryhmiin.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.1 

 

Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria, puh. 0447978570

 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Liikuntapalvelujen ryhmät ovat olleet maksullisia alle 70-vuotiaille. Ikäihmisillä on kuitenkin suuria eroja varallisuudessaan ja taloudelllisen tuen tulisi kohdentua henkilöihin, jotka sitä eniten tarvitsevat. Toimeentulontukea Heinolassa sai 1,9-1,6 prosenttia 65-vuotta täyttäneistä vuosina 2018-2021 (Sotkanet).

Heinolan kansalaisopiston ryhmistä vähävarainen kuntalainen voi hakea alennusta tai maksuvapautusta. Suomen urheiluopiston Heinolan uimahallilla järjestettävistä ryhmistä vähävarainen kuntalainen voi hakea maksuvapautusta. Maksuvapautus on avoin hakemus, jossa tulee ilmoittaa tulot ja menot. Tavoitteena on tarkentaa vielä yhdessä toimijoiden kanssa yhteisiä kriteereitä.

Hallintosäännön § 23 mukaan lautakunta päättää oman toimialansa maksut jollei näistä ole säädetty muualla tai annettu toimivaltaa viranhaltijalle. Hyvinvointialan toimintaohjeessa on määritelty viranhaltijoille toimintavallat. Jotta liikuntapalvelujohtaja voi antaa maksuvapautuksen, tulee tehdä lisäys hyvinvointialan toimintaohjeeseen.

 

Jatkokäsittely Hyvinvointilautakunta