Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 72



 

 

Lausunto Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen jätelain 37 §:n mukaisten ehtojen täyttämisestä

luvaltk 26.10.2022 § 72  

1518/14.06.00/2021  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä ympäristöpäällikkö Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontakunta päättää antaa Heinolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmätarkastelusta seuraavan lausunnon:

Lähtökohtaisesti viittaamme 26.1.2022 antamaamme lausuntoon, jolloin kiteytetysti totesimme (kiinteistönhaltijan vs. kunnan järjestämänä) muun muassa
- molemmat järjestelmät ovat jätelain mukaisia kattavuuden suhteen
- molemmat järjestelmät kuitenkin täyttävät jätelain vaatimukset luotettavuuden osalta
- molemmat järjestelmät täyttävät jätelain vaatimukset kohtuullisista ja syrjimättömistä ehdoista.

Jätelain 37.1 §:n mukaiset edellytykset järjestää jätteenkuljetus kiinteistönhaltijan järjestämänä Heinolan taajama-alueilla tarvitsee ympäristönsuojelun ja jätelain näkökulmasta silti lisäkehittämistä, jotta muun muassa
- uusia jätteenkeräysmenetelmiä otetaan käyttöön
- jätteenkuljetus aiheuttaa ympäristölle entistä vähemmän haittaa tai päästöjä
- yksittäiset kiinteistönhaltijat edellyttävät kilpailutuksissaan esimerkiksi jätteenkuljetuskalustolta erityisiä ympäristöä säästäviä ominaisuuksia
- järjestelmän kustannustehokkuuden hyödyt kohdistuvat vaativampien ympäristökriteereiden huomioimiselle palvelujen kehittämisessä.

Lisäksi Heinolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen katsoo, että jätteenkuljetusasioille pitää löytää kestävä ja yhteinen maakunnallinen ratkaisu, jolla jätteenkeräys ja -kuljettaminen tehdään ympäristönsuojelullisesti parhaalla mahdollisella tavalla ja parhaalla käyttökelpoisella tekniikalla sekä edistetään Heinolan kaupungin ilmastonsuojelu- ja kestävän kehityksen tavoitteita. Samalla varmistetaan järjestelmän kokonaistoimivuus ja hyödynnetään paikallaisia alan yrityksiä ja taataan paras mahdollinen palvelu Heinolan kaupungin asukkaille, yrityksille ja yhteisöille.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.3. § 

 

Valmistelija vastaava ympäristönsuojelutarkastaja Tarja Laitinen, puh. 044 078

 8066

 

Valmistelu Lahden seudun jätehuoltoviranomainen aloittaa kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmätarkastelun. Jätehuoltoviranomainen pyytää lausuntoa jätelain 37 §:n 1 mom kohtien 1-3  mukaisten edellytysten täyttymisestä. Heinolan kaupungin alueella on kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus sekalaisessa yhdyskuntajätteessä, pois lukien Heinolan haja-asutusalue. Jätelautakunta on päättänyt 2014 ja 2017 siirtyä kiinteistönhaltijan järjestämään jätteenkuljetukseen. Viimeisin päätös palautui uudelleen käsiteltäväksi 27.9.2019 hallinto-oikeudesta. Biojätteen kuljetus siirtyy kunnan järjestämäksi 19.7.2023-1.7.2024 ja Lasin, metallin, kartongin ja muovin kuljetus siirtyy kunnan järjestämäksi 1.7.2023. Muutos perustuu jätelakiin.

 

Kuljetusjärjestelmätarkastelu koskee vain sekalaista yhdyskuntajätettä eli seka- ja energiajätettä. Jätelain edellytykset on todettu jätelain 37 §:ssä. Kunta voi päättää, että sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa, jos jätelain 37 § edellytykset täyttyvät.

 

Jätelain 37 § mukaan kiinteistöittäinen jätteenkuljetus on järjestettävä niin, että

 

1)     tarjolla on jätteen kuljetuspalveluja kattavasti ja luotettavasti sekä kohtuullisin ja syrjimättömin ehdoin. (25§ 2 mom)

2)     jätteenkuljetus edistää jätehuollon yleistä toimivuutta kunnassa, tukee jätehuollon alueellista kehittämistä eikä aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle

3)     päätöksen vaikutukset arvioidaan kokonaisuutena myönteisiksi ottaen erityisesti huomioon vaikutukset kotitalouksien asemaan sekä yritysten ja viranomaisten toimintaan.

 

Liitteenä

-          Lahden seudun jätelautakunnan lausuntopyyntö 4.10.2022, Kiinteistönhaltijan järjestämän jätteenkuljetuksen jätelain 37 §:n mukaisten ehtojen täyttämisestä

-          Ote Lahden seudun jätelautakunnan pöytäkirjasta 29.9.2022 § 28 Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmäpäätöksen valmistelu

-          Seka- ja energiajätteen kuljetusjärjestelmäselvitys, Ote Lahden seudun jätelautakunnan pöytäkirjasta 29.9.2022 § 28 - Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmäpäätöksen valmistelu

-          Äänestyslista § 28, Ote Lahden seudun jätelautakunnan pöytäkirjasta 29.9.2022 § 28 - Kiinteän jätteen kuljetusjärjestelmäpäätöksen valmistelu

 

Tiedoksianto Päijät-Hämeen jätelautakunta