Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

lupa- ja valvontalautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 51


 

 

Lausunto Päijät-Hämeen jätehuoltolautakunnalle Lahden seudun jätehuoltomääräysten ehdotuksesta.

luvaltk 24.08.2022 § 51  

713/14.06.00/2022  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä ympäristöpäällikkö Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Lupa- ja valvontalautakunta päättää antaa Päijät-Hämeen jätehuoltolautakunnalle Päijät-Hämeen jätehuoltomääräysten ehdotuksesta seuraavan lausunnon. Heinolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen pitää uusia jätehuoltomääräyksiä perusteltuina ja asianmukaisina lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten vuoksi. Määräykset tukevat erillisten jätelajien kierrätysasteen nostoa ja edistävät kiertotaloutta yhteiskunnassa.
Yleisellä tasolla esitetään muutamia huomioita. Riittävä tiedotus asiakkaiden suuntaan on varmistettava, koska asiakaskyselyiden määrä etenkin jätehuoltoyhtiössä, mutta myös kunnissa tulee lisääntymään huomattavasti. Jätteiden lajittelu on tehtävä ihmisille mahdollisimman vaivattomaksi parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Tämä tarkoittaa lyhyitä etäisyyksiä jätepisteelle ja jätteiden määrään suhteutettuja tyhjennysvälejä.

Jätehuoltomääräysten luonnokseen ehdotetaan seuraavia muutoksia: Määritelmäosioon § 2, jossa selvennetään jätehuoltomääräysten käsitteitä, on hyvä lisätä vieraslaji-käsite. Jätehuollon tavoitteisiin § 3 esitetään lisättäväksi jätteiden määrän vähentäminen eli niin sanottu etusijajärjestys, vaikka se perusteluosiossa mainitaankin, koska se on jätehuollon ohjaava periaate. Tekstiilijätteen § 11 osalta keräyspisteiden paikkoja ei ole vielä määritelty, mutta sujuvan kierrätyksen takaamiseksi on huolehdittava, että keräyspisteitä on Heinolassa riittävästi. Kompostoinnin yhteydessä § 16, kun määrätään, että vieraslajeja ei saa laittaa kompostoriin, on informatiivista lisätä, mihin vieraslajit laitetaan/toimitetaan. Muun jätteiden omatoimisen käsittelyn § 18 yhteyteen tulisi lisätä kielto luonnonvaraisten eläinten ruokkimisesta jätteillä, koska se voi aiheuttaa ympäristön roskaantumista. Jätteiden kuormaamisen § 26 voi luonnoksen mukaan aloittaa arkisin klo 6. Katsomme, että meluhaittojen vähentämiseksi aloitusajankohdaksi taajama-alueilla olisi muutettava klo 7, jolloin se olisi yhtenäinen Heinolan kaupungin ympäristönsuojelumääräysten kanssa. Jätehuoltomääraäysehdotuksessa on määritelty jätekatoksen lukituksesta teknisesti liian tarkasti.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.3 § 

 

Valmistelija Vs. ympäristönsuojelutarkastaja Antti Pösö, puh. +35850 565 1397

 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Päijät-Hämeen jätehuoltoviranomainen on pyytänyt lausuntoja viranomaisen alueen kunnilta (Asikkala, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Myrskylä, Orimattila, Padasjoki, Pukkila) ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta ja rakennusvalvontaviranomaisilta.

 

 Jätelain uudistus täydentävine asetuksineen astui voimaan vuonna 2021. Sen tavoitteena on vähentää jätteen määrää ja lisätä jätelajien kierrätystä. Nyt valmistellaan muutoksia jätehuoltomääräyksiin, jotka täydentävät jätelainsäädäntöä.

 

 Tiukentuneiden keräysvelvoitteiden taustalla on EU:n vaatimus kierrätettävän jätteen osuuden nostosta. Tavoitteena on kierrättää jätteistä 55% vuonna 2025 ja 60% vuonna 2030. Suomessa kierrätysaste vuonna 2020 oli noin 42 prosenttia.

 

 Suurimmat muutokset jätehuoltomääräyksissä koskevatkin jätelajien, kuten bio-, muovi-, tekstiilijätteiden, kierrätysvelvoitteiden laajentamista. Biojäte on lajiteltava erikseen niillä kiinteistöillä, jotka kuuluvat erilliskeräyksen piiriin. Yli 200 asukkaan taajamissa vähintään viiden asuinhuoneiston kiinteistöissä muutokset astuvat voimaan 1.7.2022. Lahden, Heinolan ja Hollolan keskustaajamissa biojätteen kierrätys alkaa kaikilla asuinkiinteistöt 1.7.2024. Biojätteen voi myös kompostoida, jolloin siitä on tehtävä ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle. Lasi-, muovi- ja kartonkipakkausjätteet ja metalli laitetaan kiinteistön jäteastiaan taajamissa vähintään viiden asuinhuoneiston kiinteistöissä. Muualla ne toimitetaan Rinki-ekopisteeseen. Muovin keräyksen alkaessa energiajätteen keräys loppuu, koska siitä suurin osa on ollut muovia. Erillinen tekstiilijätteen keräys alkaa Salpakierto Oy:n järjestämissä keräyspaikoissa 1.1.2023.

 

 Kaiken kaikkiaan tyhjennyskäynnit kiinteistöillä lisääntyvät, mutta selvitysten mukaan kierrätyksestä saavutettavat päästövähennykset ovat kuitenkin suuremmat kuin jätteen keräyksestä ja käsittelystä syntyvät päästöt.

 

 Muita olennaisia muutoksia jätehuoltomääräyksiin ovat esimerkiksi jätteenkuljetukseen liittymisen siirtyminen Salpakierron kilpailuttamaksi bio- ja metallijätteen sekä pakkausjätteiden osalta ja jätetilojen lukituksien vaihtuminen sähköisiksi tai koodilla toimiviksi kuljettajien työn helpottamiseksi

 

Tiedoksianto virallinen ote  Päijät-Hämeen jätehuoltolautakunta