Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.06.2022/Pykälä 19


 

 

Tarkastuslautakunnan oman työn arviointi vuoden 2021 arviointia tehdessä

tarkltk 09.06.2022 § 19  

1016/00.03.00/2021  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Lautakunta keskusteli vuoden 2021 arvioinnin toteutumisesta ja teki suunitelmia vuoden 2022 arviointia silmällä pitäen.

 

Toimivalta Kuntalaki § 121 ja 125, hallintosääntö § 63 

 

Valmistelija toimialasihteeri Maria Laakkonen, puh 044 769 4241, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Tarkastuslautakunta laati arviointisuunnitelman ja antoi sen edelleen valtuustolle 19.5.2022 kokouksensa jälkeen. Arviointikertomus käsitellän valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Tarkastusalutakunnan apuna vuoden 2021 arviointikertomuksen laadinnassa ovat olleet BDO:n asiantuntijat Kirsi Pelvola ja Eija Kokko-Petäjäjärvi.

 

Tarkastuslautakunta arvioi omaa työtään arvioinnin 2021 suorittamissessa sekä kerää mahdollisia huomioita tulevalle arviointivuodelle.