RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 19.05.2022/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arviointikertomus 2021
tarkltk 19.05.2022 § 18
1016/00.03.00/2021
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Arviointikertomus 2021 on pöytäkirjan liitteenä.
Kaupunginjohtaja Parkkonen oli paikalla tämän asia käsittelyn aikana 9.11 - 9.48.
Varajäsen Laurén oli poissa klo 10.06 - 10.10 tämän asian käsittelyn aikana.
Talousjohtaja Kekkonen poistui tämän asian käsittelyn aikana.
Esittelijä tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
1. hyväksyä vuoden 2021 arviointikertomuksen valtuustolle ja
2. esittää valtuustolle päätettäväksi, että se pyytää arviointikertomuksessa julkituoduista suosituksista vastaukset
lautakunnilta niin, että ne voidaan käsitellä valtuustossa 3.10.2022 mennessä. Kaupunginhallituksen tulee myös itse huomioida suositukset ja ottaa niihin kirjallisesti kantaa lautakunnan vastausten lisäksi. Ohjeistus vastaamiseen löytyy arviointikertomuksen lopusta.
Toimivalta Hallintösääntö 63 §
Valmistelija toimialasihteeri Eija Launia, puh. 044 797 7020
Valmistelu Aiemmin 21.4.2022 kokouksessa päätetyn aikataulutuksen mukaisesti arviointikertomus on valmis luovutettavaksi 19.5.2022 kokouksen jälkeen.
Tiedoksianto sähköposti valtuusto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |