Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

valtuusto
Pöytäkirja 21.03.2022/Pykälä 7



 

 

Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksyminen

valt 21.03.2022 § 7  

5662/02.08.00/2020  

 

 

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi kohdan 1 ehdotuksen mukaisesti äänestyksen jälkeen.

 

 Kohdat 2-3 hyväksyttiin ehdotusten mukaisesti. Lisäksi valtuusto hyväksyi kohtaa kolme koskevan toimenpidealoitteen, jonka mukaan runkorakenne toteutetaan edullisinta puurakennetta käyttäen.

 

 Kohta 4 hyväksyttiin äänestyksen jälkeen ehdotuksen mukaisesti.

 

 

 Asian käsittely

 

 Käsiteltiin ensin kohdat 1-3 ja käytiin näitä koskeva yleiskeskustelu ensin.

 

 Kohta 1

 

 Keskustelun kuluessa valtuutettu Bonden teki valtuutettu Tähkäsen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun kohdan 1 osalta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta käydyn keskustelun

 kuluessa on tehty asian palauttamista koskeva kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan nimenhuutoäänestyksenä niin, että ne jotka kannattavat

 asian käsittelyn jatkamista äänestävät Jaa ja ne jotka

 kannattavat valtuutettu Bondenin tekemää esitystä äänestävät Ei.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin

 38 Jaa-ääntä ja

 4 Ei ääntä

 0 Tyhjä

 

 Puheenjohtaja totesi valtuuston äänin 38 vastaan 4 hyväksyneen asian käsittelyn jatkamisen. Äänestysluettelo pöytäkirjan liitteenä. Äänestyksen jälkeen ehdotus hyväksyttiin.  

 

 Kohta 2

 

 Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

 Kohta 3

 

 Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

 

 Kohdan 3 hyväksymisen jälkeen tehtiin kohtaa koskien toimenpidealoite valtuutettu Mäentalon toimesta, jota valtuutettu Vastamäki kannatti. Aloitteessa esitettiin, että runkorakenne toteutetaan edullisinta puurakennetta käyttäen. Valtuutettu Vesikko vastusti aloitteen hyväksymistä, joten asiasta äänestettiin.

 

 Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan  nimenhuutoäänestyksenä niin, että ne jotka kannattavat

 toimenpidealoitteen hylkäämistä äänestävät Jaa ja ne jotka

 kannattavat toimenpidealoitteen hyväksymistä äänestävät Ei.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin

 15 Jaa-ääntä ja

 27 Ei ääntä

 0 Tyhjä

 

 Puheenjohtaja totesi valtuuston äänin 15 vastaan 27 hyväksyneen toimenpidealoitteen. Äänestysluettelo pöytäkirjan liitteenä.                

 

 Kohta 4 

 

 Keskustelun kuluessa valtuutettu Bonden teki valtuutettu Tähkäsen kannattamana, että asia palautetaan valmisteluun kohdan 4 osalta.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta käydyn keskustelun

 kuluessa on tehty asian palauttamista koskeva kannatettu esitys, on asiasta äänestettävä. Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan nimenhuutoäänestyksenä niin, että ne jotka kannattavat

 asian käsittelyn jatkamista äänestävät Jaa ja ne jotka

 kannattavat valtuutettu Bondenin tekemää esitystä äänestävät Ei.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin

 39 Jaa-ääntä ja

 3 Ei ääntä

 0 Tyhjä

 

 Puheenjohtaja totesi valtuuston äänin 39 vastaan 3 hyväksyneen asian käsittelyn jatkamisen. Äänestysluettelo pöytäkirjan liitteenä.

 

 Äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen ehdotus hyväksyttiin. 

 

 Ennen asian käsittelyä kokous keskeytettiin Salpauksen ja LAB-esittelyn ajaksi klo 17.06-18.08. Lisäksi pidettiin tauko klo 18.08-18.22.

 

 Kaija Järvinen poistui ennen tämän asian käsittelyä klo 18.08.

 

 Kokous keskeytettiin asian käsittelyn jälkeen tauon ajaksi klo 20.28-20.39.

 

 Teknisen toimen johtaja Harri Kuivalainen poistui tauon aikana.                

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma hyväksytään seuraavilla hankkeen jatkovalmistelun linjauksilla:

1. rakennushanke toteutetaan uudisrakennuksena vanhan koulun paikalle, jatkosuunnittelun lähtökohtana hankesuunnitelman vaihtoehto VE4b tarvittaessa moduuliosilla täydennettynä,

2. rakennusaikainen oppilaiden väistö toteutetaan Tommola-talossa ja Koulutuskeskus Salpauksen vuokratiloissa sekä

3. rakennushanke toteutetaan puurunkoisena.

Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle myös, että

4. valtuuston hyväksyessä Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman, se hyväksyy rahoittamistavaksi kiinteistöleasingin. Kaupunginhallitus päättää rahoitustarjouksen hyväksymisestä kilpailutukseen perustuen.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 2 luku 7 §

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Jari Parkkonen, puh. 0400 862 977 ja hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi, puh. 044 780 1420, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu  Kokouksessa asiantuntija paikalla teknisen toimen johtaja Harri Kuivalainen.

Esityslistan liitteenä on 5.1.2022 laadittu hankesuunnitelma. Valtuuston Teams-työtilassa on hankesuunnitelmassa mainitut liitteet.

 

Tiedoksianto sähköposti hyvinvointilautakunta

  tekninen lautakunta

  hyvinvointijohtaja

  teknisen toimen johtaja

  talousjohtaja

 

 

khall 14.03.2022 § 38 

 

 

 

 

 

Päätös Ehdotukset hyväksyttiin keskustelujen jälkeen.

Keskustelun kuluessa jäsen Mäentalo esitti asian palauttamista valmisteluun. Ehdotusta ei kannatettu.

Keskustelun kuluessa jäsen Huvinen esitti kohdan kaksi osalta, että väistötilat toteutetaan parakkiratkaisuna koulun yhteydessä olevilla hiekkakentillä. Ehdotusta ei kannatettu.

Hankesuunnitelma pöytäkirjan liitteenä.

Marko Heino ja Heimo Riutta poistuivat tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma hyväksytään seuraavilla hankkeen jatkovalmistelun linjauksilla:

1. rakennushanke toteutetaan uudisrakennuksena vanhan koulun paikalle, jatkosuunnittelun lähtökohtana hankesuunnitelman vaihtoehto VE4b tarvittaessa moduuliosilla täydennettynä,

2. rakennusaikainen oppilaiden väistö toteutetaan Tommola-talossa ja Koulutuskeskus Salpauksen vuokratiloissa sekä

3. rakennushanke toteutetaan puurunkoisena.

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle myös, että

4. valtuuston hyväksyessä Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman, se hyväksyy rahoittamistavaksi kiinteistöleasingin. Kaupunginhallitus päättää rahoitustarjouksen hyväksymisestä kilpailutukseen perustuen.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 § 

 

Valmistelija kaupunginjohtaja Jari Parkkonen, puh. 0400 862 977 ja hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi, puh. 044 780 1420, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Tekninen lautakunta ja hyvinvointilautakunta ovat kokouksissaan

käsitelleet Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelmaa. Pääosin lautakuntien käsittelyn painopiste on ollut rakennusmateriaalien valinnassa. Viranhaltijoiden pohjaesitys on ollut, että toteuttamistapa olisi puurunkoinen.

 

Keskeisin kysymys kuitenkin on, tuleeko koulu ylipäänsä rakentaa ja jos, minkä kokoisena ja miten se vaikuttaa olemassa olevaan kouluverkkoon kaupungissa, jossa syntyy alle 80 lasta vuodessa.

 

Alueellisesti rakentaminen on perusteltu. Hankesuunnitelmassa esitetyistä vaihtoehto VE4b:ta esitetään toteutettavaksi kummankin lautakunnan esityksenä. Heinolan uusitun koulu ja päiväkotiverkon osalta on rehellistä todeta, että jos lasten lukumäärä kehittyy viime vuosien tapaan, 2020-luvun puolenvälin tienoilla Tommola-talosta tulee pelkästään päiväkotiyksikkö ja Jyrängön koulu lakkautetaan.

 

Rahoitusmalliksi kiinteistöleasing

 

Viime vuosien korkea investointitaso aiheuttaa Heinolan kaupungille haasteita talouden hallinnassa lainanlyhennysten ja poistotason myötä. Taselainan sijasta kiinteistöleasingin käyttäminen rahoitusmuotona osaltaan tasaisi korkeaan investointitasoon ja lainoihin liittyviä riskejä. Valtuuston tulisikin tämän johdosta hyväksyessään hankesuunnitelma, hyväksyä rahoittamistavaksi kiinteistöleasing.

 

Leasing-rahoituksessa kaupunki rakennuttaa kohteen ja rahoitusyhtiö omistaa kohteen sen vuokra-ajan sekä vuokraa kaupungilta maa-alueen. Rahoitusyhtiö hoitaa kohteen rakentamiskustannukset. Kaupunki alkaa maksaa kohteesta leasingvuokraa rakennuksen valmistuttua. Kiinteistöleasing mahdollistaa kohteen siirtymisen kaupungin omistukseen leasingvuokra-ajan päättyessä. Vaihtoehtoisesti leasingsopimusta voidaan jatkaa tai kaupunki voi etsiä kohteelle ostajan.

 

Leasingia käyttämällä rahoitusrakenne saadaan todennäköisemmin paremmin vastaamaan käyttöomaisuuden elinkaarta ja pääomarakenteeseen käytetään vähemmän velkaa. Toki leasing-vastuut huomioidaan osana velkoja ja vastuita eli rahoitusmuodolla on kuitenkin vaikutusta omavaraisuusasteeseen ja velkaantuneisuuden tunnuslukuihin. Koska leasingvuokrat

ovat taseen ulkopuolisia eriä, tehdään niistä vastuuerittely liitetietoihin. Tulosvaikutusta syntyy kaupungin maksamasta leasingvuokrasta leasingrahoittajalle, kun rakennus on käyttöönotettu.

 

Leasingmaksut tulevat maksuun vasta, kun kohde on valmis. Kiinteistöleasing sisältää rakentamisen aikaisen rahoituksen.

 

Perustelut ja edut leasing-rahoituksen käyttäiselle ovat mm. seuraavat:

 

- Jäännösarvon johdosta rahoituksen hoidon kustannukset ovat alkuvaiheessa selkeästi pienempiä kuin yhtä pitkän tasalyhenteisen lainan lyhennykset ja korko.

- Yksi kohdekohtainen sopimus, joka sisältää kaikki hankkeen kulut. Rakenne on selkeä ja helpottaa muun muassa sisäisen vuokran laskemista.

- Mahdolliset purkukustannukset on mahdollista jaksottaa koko leasingkaudelle, taseinvestointiin ne eivät voi sisältyä, vaan ovat purkuvuoden käyttötalouden kustannus.

- Kiinteistöleasing on marginaaliltaan ainoastaan n. 0,10 % kalliimpi kuin taselaina. Siinä ei ole marginaalin lisäksi muita kustannuksia tai indeksikorotuksia.

- Kiinteistöleasing on tarvittaessa uudelleenjärjesteltävissä taselainaksi. Jos järjestely tehdään marginaalin tarkistushetkellä, siitä ei aiheudu ylimääräisiä rahoituskustannuksia.

 

Jatkokäsittely valtuusto

 

 

tekltk 24.02.2022 § 8

 

 

 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 24.2.2022 § 8 tehnyt

seuraavan hyvinvointilautakunnan päätöksestä kohdan 3. osalta eroavan päätöksen:


Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma hyväksytään seuraavilla hankkeen jatkovalmistelun linjauksilla:

 

1. rakennushanke toteutetaan uudisrakennuksena vanhan koulun paikalle, jatkosuunnittelun lähtökohtana hankesuunnitelman vaihtoehto VE4b tarvittaessa moduuliosilla täydennettynä,

 

2. rakennusaikainen oppilaiden väistö toteutetaan Tommola-talossa ja Salpauksen vuokratiloissa

 

3. rakennushanke toteutetaan puurunkoisena.

 

Esityslistan liitteenä on 5.1.2022 laadittu hankesuunnitelma. Kaupunginhallituksen Teams-työtilassa on hankesuunnitelmassa mainitut liitteet.

 

 

 

 

hyvoltk 16.02.2022 § 11 

 

 

Päätös 1. jäsen Suutari esitti, että valitaan vaihtoehto VE4c, esitys raukesi kannattamattomana.
Päätösehdotus hyväksyttiin.

2. Päätösehdotus hyväksyttiin.

3. puheenjohtaja Kasurinen esitti Salosen kannattamana, että rakennus toteutetaan betonirunkoisena. Puheenjohtaja totesi, että asiasta käydyn keskustelun kuluessa, on tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten asiasta on äänestettävä.  Puheenjohtaja esitti, että tarvittava äänestys toimitetaan nimenhuutoäänestyksenä niin, että ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät Jaa ja ne jotka kannattavat puheenjohtajan tekemää esitystä äänestävät Ei. Äänestysmenettelyehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin
4 JAA ääntä (Arifullen, Järvinen, Knuuttila, Suutari)
5 EI ääntä (Qvintus, Riikonen, Salminen, Salonen ja Kasurinen)

Puheenjohtaja totesi äänin 5 vastaan 4 hyväksyneen puheenjohtajan esityksen. Hyvinvointilautakunta esittää että rakennushanke toteutetaan betonirunkoisena.

Jäsen Suutari esitti, että asiaan ei oteta kantaa, esitys raukesi kannattamattomana.

Jäsen Arifullen saapui tämän asian käsittelyn aikana.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelma hyväksytään seuraavilla hankkeen jatkovalmistelun linjauksilla:

1. rakennushanke toteutetaan uudisrakennuksena vanhan koulun paikalle, jatkosuunnittelun lähtökohtana hankesuunnitelman vaihtoehto VE4b tarvittaessa moduuliosilla täydennettynä

2. rakennusaikainen oppilaiden väistö toteutetaan Tommola-talossa ja Salpauksen vuokratiloissa

3. rakennushanke toteutetaan puurunkoisena. 
 

 

Valmistelija koulutusjohtaja Pia Helander, puh. 050 556 5934,

 kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa, puh. 044 797 6859 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Toimivalta Hallintosääntö 23§

 

Valmistelu  Valtuusto hyväksyy hankesuunnitelman rakennushankkeelle, jonka kustannusarvio on yli kolme miljoonaa.

 

 Hyvinvointilautakunta käsittely Kirkonkylän koulu- ja päiväkotihanketta kokouksessaan 7.10.2021 § 84 ja palautti sen uudelleen valmisteluun.

 

 Kirkonkylän koulu- ja päiväkotihankkeesta on laadittu hankesuunnitelma, joka on nyt täydennetty lapsivaikutusten arvioinnilla ja 3. rakennusvaihtoehdon tarkastelulla.

 

 Kirkonkylän kouluun ja päiväkotiin sijoittuvat nykyinen Kirkonkylän koulu, Kettukallion päiväkoti ja lämmityskeittiö. Hankesuunnitelmassa tuodaan esille hankkeen tarkoitus, laajuus, pääpiirteiset laatutaso- ja tekniset vaatimukset, vaihtoehtoiset toteutustavat, alustava aikataulu sekä alustava kustannusarvio. Hankesuunnitelman vaihtoehtoihin sisällytettyjen tilojen luonne ja kokomitoitus on suunniteltu käyttäjäkunnan toiveiden pohjalta.

 

Eri rakennusvaihtoehtojen tarkastelun jälkeen ehdotuksena on uudisrakennus, joka on tarvittaessa täydennettynä moduuliosalla. Hankesuunnitelmassa tämä vaihtoehtoehto on VE4b. Rakennus toteutettaisiin vanhan koulun paikalle ja oppilaiden väistötilat olisivat Tommola-talossa ja Salpaukselta vuokrattavissa tiloissa. Rakennushanke toteutettaisiin puurunkoisena.

 

Ehdotuksen perustelut ovat:

  • rakennuksen luonteva sijainti tontilla
  • lasten koulunkäynti on rakennusaikana turvallista
  • vapaasti suunniteltava piha-alue
  • sisätilat voidaan suunnitella optimaalisimmaksi opetuksen kannalta
  • rakentaminen ei rajoita liikuntahallin käyttöä
  • tontin liikennejärjestelyt on helpompi suunnitella
  • lapsivaikutusten arviointi tukee tätä vaihtoehtoa

 

 Hyvinvointilautakunnalle, tekniselle lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle järjestettiin rakennushankkeen infotilaisuus 10.1.2022. Tilaisuudessa arkkitehti esitteli rakennushankkeen eri vaihtoehdot.

 

 Hankkeeseen valmistui myös raportti rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljestä, mikä kuvaa rakennuksen koko valitun elinkaaren aikaista kasvihuonekaasujen päästövaikutusta. Laskelmassa tutkittiin neljää runkovaihtoehtoa: puurunko, puurunko eristeellä, betonirunko ja metallirunko (moduulielementit).

 

 Runkovaihtoehtojen välillä oli vain pieniä eroja muissa kuin rakennustuotteiden valmistusvaiheessa, jossa puurakennukset aiheuttivat vähiten hiilijalanjälkeä, kolmantena tuli betonirakennus ja neljäntenä teräsrunkorakennus. Suurin osa rakennuksen hiilijalanjäljestä syntyy ennen rakennuksen käyttöä rakennustuotteiden valmistuksesta. Rakennuksen käytön aikaiset päästöt ovat maltilliset.

 

Esityslistan liitteenä on laadittu hankesuunnitelma 5.1.2022. Lautakunnan Teams-työtilassa on lisäksi muuta hankesuunnitelmaan liittyvää materiaalia tutustumista varten.

 

Koulutusjohtaja Pia Helander, varhaiskasvatusjohtaja Päivi Salminen sekä kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa ovat kokouksessa läsnä asian käsittelyn aikana.

 

Jatkokäsittely kaupunginhallitus

 

 

 

hyvoltk 07.10.2021 § 84 

 

 

 

 

 

Päätös Hyvinvointilautakunta palauttaa asian uudelleen valmisteluun siten, että hankesuunnitelman osaksi lisätään lapsivaikutusten arviointi sekä aikaisemman 3. vaihtoehdon tarkastelu. Mahdollisten rakennusmoduulien hankkimisesta (vuokraaminen tai ostaminen) täytyy tehdä vertailu.

Kokous keskeytettiin infon ajaksi 18.03 - 18.56.

Kaupunginjohtaja Parkkonen poistui infon jälkeen.

 

Esittelijä hyvinvointijohtaja Hepo-oja, Pirjo

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle Kirkonkylän koulun ja päiväkodin hankesuunnitelman hyväksymistä esitetyn mukaisesti.

 

Valmistelija koulutusjohtaja Pia Helander, puh. 050 556 5934, kiinteistöpäällikkö Jari Kuosa, puh. 044 797 6859 etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Kirkonkylän koulu- ja päiväkotihankkeesta on laadittu hankesuunnitelma. Kirkonkylän kouluun ja päiväkotiin sijoittuvat nykyinen Kirkonkylän koulu, Kettukallion päiväkoti ja lämmityskeittiö. Hankesuunnitelmassa tuodaan esille hankkeen tarkoitus, laajuus, pääpiirteiset laatutaso- ja tekniset vaatimukset, vaihtoehtoiset toteutustavat, alustava aikataulu ja alustava kustannusarvio.

 

Valtuusto hyväksyy hankesuunnitelman rakennushankkeelle, jonka kustannusarvio on yli kolme miljoonaa.

 

Tekninen lautakunta, teknisen lautakunnan asiantuntijat ja arkkitehti ovat paikalla tähän pykälään liittyvässä, hyvinvointilautakunnan kanssa yhteisessä, infossa.

 

Esityslistan liitteenä on laadittu hankesuunnitelma 27.9.2021. Lautakunnann Teams-työtilassa on lisäksi muuta hankesuunnitelmaan liittyvää materiaalia tutustumista varten.

 

 

 

 Palvelualuejohtajat ovat kokouksessa läsnä asian käsittelyn aikana.