Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 158


 

 

Lausunto valtiovarainministeriölle TE-uudistuksista johtuvista muutoksista kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin ja asetukseen

khall 17.06.2024 § 158  

576/03.00/2024  

 

 

 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää todeta lausuntonaan, että valtionosuusuudistuksessa tulee huomioida, että kuntien lisääntyneiden tehtävien myötä kasvavat kustannukset korvataan täysimääräisesti eikä uuteen valtionosuusjärjestelmään jää pysyviä kompensaatioeriä. Valtionosuusrahoituksen tulee perustua niihin tehtäviin, jotka kunnille on säädetty.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 § 

 

Valmistelija hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi

 puh. 044 780 1420, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille vuoden 2025 alusta lukien, jolloin TE-uudistus tulee voimaan. Työvoimapalveluiden järjestäminen muodostaa kuntien uuden valtionosuustehtävän. TE-uudistuksen yhteydessä valtionosuuslakiin lisättiin kaksi uutta laskennallista valtionosuuskriteeriä (18-64-vuotiaiden ikäluokka ja työttömien määrä), joiden perusteella valtionosuutta kohdennetaan työvoimapalveluihin. Lisäksi TE-uudistuksen yhteydessä kuntien rahoitusvastuuta työttömyysetuuksista laajennettiin.

 

Valtionosuuslakiin lisättiin säännös valtionosuuteen tehtävästä lisäyksestä, jolla rahoitusvastuun laajentuminen korvataan kunnille. TE-uudistuksen toimeenpanon yhteydessä on huomattu tarve säätää tarkemmin korvauksen laskemisesta valtion kustannusvastuulle kuuluvien kotoutujien työmarkkinatuen osalta. Lisäksi on vielä havaittu eräitä teknisiä tarkennustarpeita valtionosuuslakiin.             

 

 Valtiovarainministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa aiheesta:

Lausuntopyyntö TE-uudistuksesta johtuvista muutoksista kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettuun lakiin ja asetukseen.

 

TE-uudistus näyttäisi lisäävän kuntien kustannuksia merkittävästi. Riskinä on, että kuntien talouden haasteet kasvavat edelleen TE-uudistuksen johdosta. Näin ollen on tärkeää tunnistaa tarkasti siirtyvät tehtävät ja näistä aiheutuneet kustannukset ja toteuttaa valtionosuuslain uudistus siten, että kuntien kustannukset korvataan täysimääräisesti. Valtionosuusrahoituksen tulee perustua niihin tehtäviin, jotka kunnille on säädetty. Näin ollen järjestelmän ei tule sisältää esim. aiemmista tehtävistä jääneitä kompensaatioeriä.

 

Tiedoksianto virallinen ote Valtiovarainministeriö, lausuntopalvelu