Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 155


 

 

LUT-yliopiston rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen taloudellinen tukeminen

khall 17.06.2024 § 155  

476/02.05.01.02/2024  

 

 

 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä kaupunginjohtaja Parkkonen, Jari

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lahjoittaa LUT-yliopistolle vuosittain vuosina 2025-2029 yhteensä 200 000 euroa (40 000 euroa/vuosi) rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen käynnistämiseen Lahden kampuksella.

Lahjoituksen edellytyksenä on, että Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myöntää LUT-yliopistolle rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusvastuun.

 

Toimivalta Heinolan kaupungin hallintosääntö 5 luku 22 § 

 

Valmistelija hallinto- ja kehitysjohtaja Hanna Hurmola-Remmi
puh. 044 780 1420, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu  LUT-yliopisto on hakemassa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan
koulutusvastuuta. Tavoitteena on käynnistää Lahden kampuksella rakennus- ja yhdyskuntatekniikan kandidaatin, maisterin ja tohtorin koulutukset syksyllä 2026. Tavoiteltu opiskelijamäärä Lahden kampuksella on 500-600 rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelijaa 2030-luvun puoliväliin mennessä. LUT-yliopisto rakentaa myös noin 4 miljoonan euron laboratoriokokonaisuuden Lahden kampukselle koulutukseen ja tutkimukseen sekä palkkaa 30-50 uutta alan tutkijaa/opettajaa.

 

 Koulutusohjelman käynnistäminen vaatii merkittävää rahoitusta, koska ministeriö ei rahoita uusia koulutusavauksia. Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen käynnistämiseen LUT-yliopisto saa ensimmäiseen 5 vuoteen noin 15 miljoonaa euroa rahoitusta yliopiston ulkopuolelta. Yliopisto osin rahoittaa itse uutta koulutusvastuuta, mutta näin suurta investointia ei voi tehdä pelkästään yliopiston rahalla vaarantamatta yliopiston muuta tutkimus- ja koulutustoimintaa.

 

Heinolassa on laaja joukko yrityksiä, jotka toimivat suoraan tai välillisesti rakennus- ja yhdyskuntatekniikan alalla, joten lahjoitus on elinkeinopoliittisesti perusteltua. Koulutuksen lisäksi oppilaitosyhteistyö; opiskelijaharjoittelu, opinnäytetyöt ja tutkimus hyödyttävät laajasti alueen yrityksiä. Heinolan kaupunki tulee yhdessä Eino ja Marjatta Kolli -säätiön kanssa haastamaan paikallista elinkeinoelämää osallistumaan lahjoitukseen.

LUT-yliopiston (Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT) strategiajohtaja Janne Hokkanen esitteli rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutusohjelman perustamissuunnitelmaa kaupunginhallitukselle 3.6.2024.

 

Tiedoksianto virallinen ote LUT-yliopisto

Asikkala, Hartola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä

 sähköposti  taloustuki@heinola.fi

   toimialajohtajat