Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

tekninen lautakunta
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 45


 

 

Häiriökäyttäytyminen torilla ja puistoissa

tekltk 17.06.2024 § 45  

521/09.00/2024  

 

 

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Esittelijä teknisen toimen johtaja Houhala, Keijo

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta toteaa kantanaan, että häiriökäyttäytymiseen tulee puuttua aktiivisemmin

1. ilmoittamalla ao. häiriöistä ja uhkaavista tilanteista poliisille,

2. tekemällä monialaista viranomaisyhteistyötä ja

3. mahdollisilla kaupunkisuunnittelun toimilla.

 

Toimivalta Hallintosääntö 23.4 

 

Valmistelija rakennuspäällikkö Ari Matteinen, puh 050 049 7251, etunimi.sukunimi@heinola.fi

 

Valmistelu Kaupungin tekninen toimiala on saanut palautetta torilla ja puistoissa tapahtuvasta häiriökäyttäytymisestä ja epäsiisteydestä (esim. roskaaminen, ulosteet) niin yrittäjiltä kuin kuntalaisilta. Palautteen yhteydessä on todettu, että infrarakenteiden kohentamisen ohella tarvitaan asennekasvatusta ja kanssaihmiset huomioivaa käyttäytymistä.

 

 Häiriökäyttäytymiseen voidaan puuttua mm. seuraavilla keinoilla:

 

-          Seuraamalla häiriökäyttäytymisen esiintymistä ja laajuutta kaupunkiympäristössä, jotta havaitaan mahdolliset riskitilanteet ja riskipaikat. Varhainen puuttuminen voi myös estää tilanteiden eskaloitumisen.

 

-          Tekemällä yhteistyötä muiden viranomaisten, kuten poliisin, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kanssa. Heillä voi olla tärkeää tietoa ja resursseja häiriökäyttäytymisen ehkäisemiseksi.

 

-          Arvioimalla kaupunkiympäristöä ja -tiloja, joissa häiriökäyttäytymistä voi esiintyä. Rakenteelliset muutokset, kuten parempi valaistus, turvalliset uloskäynnit, tekninen valvonta (mm. kamerat) ja selkeät ohjeet, voivat auttaa ehkäisemään tilanteita ja poistaa riskejä.

 

-          Tarjoamalla tukiverkostoja henkilöille, jotka ovat alttiita häiriökäyttäytymiselle. Tämä voi sisältää esimerkiksi terapiaa, vertaistukea ja muita tukipalveluita.

 

 Puistotyöntekijät ovat toistuvasti siivonneet roskia sekä ihmisten ja lemmikkieläinten jätöksiä (ulosteita), jotta terveys-, turvallisuus- ja estetiikkatekijät vastaavat kaupunkiympärisön asiallista laatu- ja vaatimustasoa.

 

Tekninen toimiala voi edelleen omalta osaltaan vaikuttaa häiriökäyttäytymiseen em. toimien lisäksi palkkaamalla vartiointipalveluja, mutta varsinainen toimivalta häiriökäyttäytymistilanteissa on poliisilla ja ennaltaehkäisy edellyttää lisää viranomaisyhteistyötä.

 

Tiedoksianto virallinen ote Hämeen poliisilaitos

    Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 sähköposti  hyvinvointijohtaja

    kiinteistöpäällikkö

    kaupunginpuutarhuri