RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
liikuntajaosto
Pöytäkirja 08.11.2023/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päijät-Hämeen liikkumisohjelma 2030
liikjaos 08.11.2023 § 21
538/00.04.01/2023
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne
Päätösehdotus Liikuntajaosto päättää merkitä asian tiedoksi.
Toimivalta Hallintosääntö 23.1 §
Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria
Valmistelu Päijät-Hämeen liikkumisohjelma tavoitteena on edistää alueen asukkaiden fyysistä aktiivisuutta ja terveellisiä elämäntapoja. Ohjelma on tiivistetty neljään kokonaisuuteen, joiden avulla pyritään saavuttamaan terveyttä edistäviä tavoitteita ja lisäämään alueen asukkaiden hyvinvointia.
Yksilö
Päijät-hämäläisten arki on fyysisesti aktiivista ja yhä useampi liikkuu liikkumissuositusten mukaisesti. Tavoitteena on kannustaa päijäthämäläisiä omatoimiseen liikkumiseen ja terveyttä edistäviin valintoihin. Toimenpiteisiin kuuluu mm. varhainen puuttuminen ja vähän liikkuvien aktivointi, monipuolisten liikuntapalveluiden ja -mahdollisuuksien tarjoaminen sekä liikunta- ja elintapaneuvonnan palveluketjun toimivuuden varmistaminen.
Yhteisöt
Jokaisella on mahdollisuusfyysistä aktiivisuutta tukevaan harrastukseen tai toimintaan. Toteutetaan ja kehitetään Liikkuvat -kokonaisuuksia valtakunnallisten ja alueellisten tavoitteiden mukaisesti. Toimenpiteisiin kuuluu mm. Harrastamisen Suomen malli ja Liikkuvat-kokonaisuudet.
Järjestelmä
Päijäthämäläisten fyysistä aktiivisuutta ja liikkumista edistävät toimet ovat osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Vaikuttavan työn perustana on laajan toimijakentän työ sekä yhteiset tavoitteet ja tahtotila. Liikkumisen edistäminen on koko maakunnan asia, jota edistetään rohkeasti ja innovatiivisesti.
Osuhteet ja ympäristö
Tavoitteena on tehdä arkiympäristöistä liikkumista tukevia, houkuttelevia ja turvallisia. Liikkumisolosuhteiden kunnossapito ja kehittäminen on suunnitelmallista ja ympäristökuormituksen huomioivaa. Arkiympäristöt kannustavat fyysiseen aktiivisuuteen ja antaa yhdenvertaisen mahdollisuuden liikkumiseen ja lähiluonnosta nauttimiseen.
Esityslistan liitteenä on Päijät-Hämeen liikkumisohjelma 2030.
Jatkokäsittely hyvinvointilautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |