RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
liikuntajaosto
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Jäähallin mainospaikkasopimus
liikjaos 05.09.2023 § 14
959/00.05.04/2023
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne
Päätösehdotus Liikuntajaosto päättää esittää hyvinvointilautakunnalle, että se hyväksyy jäähallin mainospaikkasopimuksen ja valtuuttaa liikuntapalvelujohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Toimivalta Hallintosääntö 23.1 §
Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen, Maria
Valmistelu Jäähallin mainospaikkasopimuksessa määritellään mainospaikat, niiden asennus, huolto, korjaus, sisältö ja vuokra sekä sopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja siirtäminen. Edellinen sopimus on tehty vuonna 2008.
Liikuntapalvelut selvittivät vuoden 2022 aikana kuinka moni nykyisistä seuroista haluaa mainospaikkoja jäähallilla. Heinola Ringette ry ilmoitti halukkuutensa säilyttää mainospaikat. Kesällä 2023 toimintansa käynnistänyt Heinolan Edustuskiekontuki ry ilmoitti toimintansa käynnistyttyä myös halukkuutensa saada mainospaikkoja Heinolan jäähallin jäältä ja taustaseinältä sekä ulkona olevasta nimikyltistä.
Mainospaikat ovat seuroille erittäin tärkeitä mahdollistamaan yritysten kanssa markkinointiyhteistyösopimukset, joilla ne saavat lisätuloja. Niistä ei aiheudu kaupungille lisätöitä tai kuluja.
Esityslistan liitteenä on esitys mainospaikkasopimukseksi 1.10.2023 alkaen.
Jatkokäsittelu hyvinvointilautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |