RSS-linkki
Kokousasiat:https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kokoukset.heinola.fi:443/dynasty10/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
liikuntajaosto
Pöytäkirja 13.01.2023/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuntalaisaloite - Seniorikuntosalin toiminnan lopettamisen siirtäminen
liikjaos 13.01.2023 § 1
3/12.04.01/2023
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kaupunginhallituksen edustaja Endén saapui tämän asian käsittelyn aikana.
Esittelijä palvelualuejohtaja / virikkeellinen elämä Andersson, Anne
Päätösehdotus Liikuntajaosto esittää hyvinvointilautakunnalle, että se hyväksyy valmistellun vastauksen kuntalaisaloitteeseen. Lisäksi liikuntajaosto esittää, että kävijämäärää seurataan virkamiesten toimesta.
Toimivalta Hallintosääntö 23.1 §
Valmistelija liikuntapalvelujohtaja Kaikkonen Maria, 044 797 8570
palvelualuejohtaja Andersson Anne, 050 595 1427
etunimi.sukunimi@heinola.fi
Valmistelu Liikuntapalveluille on lähetetty kuntalaisaloite 23.11.2022. Kuntalaisaloitteen ensimmäinen allekirjoittaja Pekka Pesonen. Aloitteessa pyydetään, että hyvinvointilautakunta harkitsee seniorikuntosalin siirtoa pois terveyskeskuksesta. Aloitteessa kerrotaan, että salin erityismerkitys on sen sijainnissa ja vertaistuessa. Toimintaidea ja tulokset on niin hyviä, että lopettamisen sijaan tietoa menetelmän toimivuudesta tulisi levittää.
Seniorikuntosali oli kaupungin sote-palveluiden järjestämää toimintaa. Sote-palvelut siirtyivät 1.1.2023 Hyvinvointialueelle, joka ei ollut halukas jatkamaan seniorikuntosali toimintaa. Tilat, joissa kuntosali oli, siirtyivät myös uudelle omistajalle.
Seniorikuntosalitoimintaa kehitetään kevään 2023 aikana yhdessä senioreiden kanssa heille mahdollisimman toimivaksi osaksi uimahallin kuntosalin toimintaa. Kuntosalin seniorikäyttäjille on varattu vertaisohjaajavuoroja to 11-12 ja pe klo 12-13.
Liikuntabussi -toimintaa laajennetaan kahteen päivään viikossa. Sen avulla ikäihmiset pääsevät helposti uimahallin kuntosalille, tuolijumppaan ja vesijumppiin. Aikataulut on nähtävissä www.heinola.fi/ikaihmisten-liikunta.
Hyvinvointitoimiala ja sen liikuntapalvelut eivät käynnistä seniorikuntosalitoimintaa terveyskeskuksessa vaan se liitetään osaksi uimahallin kuntosalin toimintaa.
Pekka Pesosen kuntalaisaloite on esityslistan liitteenä.
Jatkokäsittely hyvinvointilautakunta
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |